Esseitä opetustyön muutoksesta kulttuurikentällä tuoreen ammatillisen opettajan näkökulmasta

Opettajan työn luonne on muuttumassa. Tarkemmin sanottuna sen tuottamisen näkökulma sekä tiedontuottamisen että itse käytännön opettamisen kannalta on ottamassa uutta suuntaa. Sen luonteen muuttumisessa piilevät myös tämän opettamisen tuottamisen – näkökulman muutoksen aiheuttamat yhteiskuntaa koskevat suurimmat riskit. Opettajan ammattitaidon voi nähdä tulevaisuudessa kehittyvän perusopetustyön kautta alan erityisomaamista vaativan strategisen opetussuunnitelmatyön osaajaksi.

Nykyisessä opetusmaailmassa opettaja tai se, joka opettaa on selkeästi uran alkuvaiheessa valmentajan roolissa perusopetustyössä tuntiohjauksen ja sen suunnittelun tasolla ja opettajan työ usein myös pysyttelee tällä pedagogisella tasolla pitkään kun tehdään käytännön opetustyötä. Vaikuttaa sille, että tätä opetuksen tasoa tarjoillaan nyt kuvataiteilijoille ja myös muille alojen ammattilaisille ja asiantuntijoille ehkä myöhemmin jos tämä onnistuu hyvin. Erotuksena on se, että tätä työtä tarjoillaa taiteilijoille ohjaajan roolissa, joka on eri työ kuin opettajan työ. En määrittele tässä vaiheessa ohjaajan työtä mitenkään.

Yhteiskunnalla pyrkimyksenä on lienee säästäminen joka on yleisen opetussuunnitelman perusteiden uudistamista koskevan muutoksen keskeinen ehto sen strategisissa raameissa.

Tämä on iso muutos nykyiseen verrattuna. Sen voi nähdä sekä mahdollisuutena että uhkana. Sen voi nähdä myös uutta tuovana muutoksena tai entisen toistona jo nyt ennen kuin varsinaista muutosta on edes tapahtunut.

Julkaisen tästä aiheesta  ja siihen liittyen 10 esseen sarjan täällä blogissani.

Tässä tämän sarja aloitus essee reflektiivisyydestä osa 1.

Osaamisen kartoitus eri ammateissa ja sen tunnustaminen sekä tunnistaminen on keskeistä osaamista uuden opetussuunnitelman strategisten linjausten valossa. Harjoittelen tässä ”Reflektiivisyydestä” kaksi osaisessa esseessä tätä tunnistamista ja tunnustamista käytännön esimerkillä joka liittyy omaan alaani. En ole vielä tämän osaamisen kartoittamisen asiantuntija mutta harjoitellaan. Jostain on aloitettava. Mikäpä sen herkullisempi lähtökohta kuin kuvataiteilijan ja kuvataideopettajan osaamisperustan kartoittaminen tästä näkökulmasta katsottuna.

Reflektiivisyydestä essee osa 1.

Reflektoinnilla tarkoitetaan kykyä pohdiskella ja jäsentää asioita. Se tarkoittaa myös asioiden suhteuttamista ympäristöön ja olemassa olevaan todellisuuteen.

Kuvataideopettaja ja sen reflektiivinen luonne työhön

Opettajan ammatissa ja työn ytimessä on kyky reflektoida. Opettajan perustyössä reflektoinnin taito on ensisijaista. Se on opettajan perusosaamista oppituntienohjaus-suunnitelmineen. Reflektointia tarvitaan mm. opettajan perustyössä empatiakyvyn ylläpitämiseksi, siksi, että pystyy ymmärtämään ihmisiä, joita opettaa, koska opettamisen yksi tärkeimmistä elementeistä on ottaa huomioon ihminen, jolle opetetaan.

Opettamisen ydin ei ole opettaja vaan oppija.

Tämän voi ajatella nostavan esiin paljon kysymyksiä ihmisyydestä. Näihin kysymyksiin voidaan vastata filosofisesti ja teoreettisesti mm. psykologian ja sosiologian alueilla.  Pedagogiikka yhdistää teoreettisia tutkimuksen alueita kasvatustieteiden kautta. Pedagogiikan voi nähdä vastaavan teoreettisesti ja myös käytännössä mm. näihin ihmisyyden kysymyksiin.

Pedagogiikka tarkoittaa sitä tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä sen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita. Sitä kutsutaan pedagogiaksi. Opetustyö ja opettajan opinnot suuntaakin voimakkaasti osaamista juuri näihin osa-alueisiin kehittyessään.

Pedagogi – opettajan ymmärtää ajan kuluessa syvällisesti ammattiaan näistä näkökulmista katsottuna. Hänestä kehittyy alan asiantuntija.

Kuvataidepedagogi/kuvataideopettaja on opiskellut taiteen tekemisen perusteita opintojensa aikana. Hän ei ole lähtökohtaisesti taiteen asiantuntija. Hänellä on lähtökohdat olla kuvataiteilija koulutuksensa kautta, jos nämä alueet pääsevät kehittymään käytännössä.

Kuvataideopettajan opintoihin valikoidaan ihmisiä mm. pääsykokeiden kautta, jossa tehdään myös lahjakkuusarviointia taiteellisen alkutason määrittämiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti ammatillista urapolkua tai kuvataiteilijuutta koulutuksen päätyttyä ja sen jälkeen.

Kuvataideopettajasta kehittyy alan asiantuntija opettajuudessa/pedagogiassa 5-10 vuodessa työuransa alussa.

Kuvataiteilija ja sen reflektiivinen luonne työhön

Taiteilijan ammatissa kyky reflektoida on keskeistä. Kyky reflektoida on osa taiteilijan perusosaamista.

Taiteellinen työ on taiteilijan perustyötä. Kuvataiteilijan koulutukseen on pääsykokeet, joissa arvioidaan hakijoiden lahjakkuutta kuvataiteen vertaisarvioinnissa taiteellisen alkutason määrittämiseksi.

Taiteilijan ammatillinen opetus on jo hyvin pitkään ollut laajaa taiteellisen osaamisen kartuttamista mm. sitä kautta, että taiteellista työtä ei nähdä vain teknisten erikoistaitojen tai tietojen kartuttamisena tai edes estetiikan, filosofian ja taidehistorian tuntemuksena vaan se nähdään kokonaisuutena, jossa vaikuttavat alan asiantuntijoiden ja ammatin yhteiskunnalliset rakenneraamit siihen, miten ammattia opetetaan siihen valikoituneelle ihmisille.

Opinnot ja opintojen jälkeinen taiteellinen työ kasvattaa ja jatkaa koulussa alkanutta kasvuprosessia taiteilijan ammattiin. Matka kuvataiteen asiantuntijaksi alkaa koulutuksen jälkeen, jossa henkilöä vertaisarvioidaan ja arvioidaan jatkuvasti kuvataidekentällä toimivan systeemin kautta, jonka oleellinen osa on kolmannen sektorin toimita.

Taiteilijan työn voi nähdä olevan kokoaikaista prosessinomaista reflektointia ympäristöön taiteellisesta näkökulmasta tutkien. Tämän summana taiteilijalle valikoituu monen osatekijän kautta se materiaali, jota hän käyttää työskentelyynsä sekä filosofisessa että konkreettisessa mielessä. Taiteilija valikoi ja muokkaa taiteen eri osa-alueita subjektiivisen näkemyksensä kautta ja esim. oman taiteellisen työn materiaaliksi. Aivan kuten kaikissa muissakin töissä tehdään kun niitä käytännössä tehdään.

Näkemys taiteesta on näiden asioiden takia laaja ja suuntautuu työnä nykyhetkeen ja todelliseen olemassa olevaan taiteilijan työkenttään eli taiteeseen, joka on laaja jo ihan itsessään.

Taiteellinen työ suuntaakin osaamista juuri näihin osa-alueisiin kehittyessään näistä osa-alueista lähtien. Kuvataiteilija ymmärtää ajan kuluessa syvällisesti ammattiaan ja sen viitekehystä.

Hänestä kehittyy alan asiantuntija 5-10 vuodessa työuransa alussa.

Opetustyössä taiteilija ei ole lähtökohtaisesti pedagogian asiantuntija ja usein hänellä on pätevänäkin ammatillisen opettajan pätevyys osaamisalueenaan, jos tai kun hänellä on jossain vaiheessa mahdolliset edellytykset hankkia tämä pätevyys työelämän kautta.

Taiteellisen osaamisen suhteen on aiemmin ajateltu, että kuvataideopettaja ja ammatillinen kuvataiteilija ovat toisiinsa verrattuna täysin samoissa asetelmissa kun työelämään lähdetään. Tämä asetelma on perustunut siihen, että ammattien osaamista on mitattu koulutuksella eikä niiden erityispiirteitä ole aiemmin edes pyritty erittelemään, tunnistamaan tai tunnustamaan kun työt kehittyvät urapolun aikana.

Kuvataiteilijan osaamisen vahvuudet eli itse taiteen osatekijöiden hallinta ei vain teknisesti vaan muutenkin ovat helposti jääneet pedagogisen ajattelun taakse ja taustalle vaikuttamaan ainakin osassa opetustyötä, koska niitä ei ole edes eritelty aiemmin. Tätä on perusteltu sillä että opetustyössä ei tarvitsekkaan olla alan asiantuntija vaan perusosaaminen riittää. Pedagoginen osaaminen on nähty tärkeämmäksi silloin kun opetetaan ja varsinkin jos opetetaan ”ei alan ammattiin” opiskelevia. On totta että pedagoginen osaaminen on tärkeää kun opettaa.

 

Marjeta, Tiina

PÄIVÄN POLTTAVAT JUTUT FREELANCER ELÄMÄSTÄ KOLMANNELLA SEKTORILLA

päivän postaus 8.4.2019

”Sitran alkuvuonna julkaisema selvitys: ”Kohti jatkuvaa oppimista” kertoo, että vaikka Suomi on niittänyt mainetta osaamisen huippumaana, aikuisten osaamisen uudistamisessa emme ole onnistuneet. Tilastoissa tämä näkyy verrattain korkeana työttömyysasteena samanaikaisesti, kun kasvualat kärsivät osaajapulasta.” [1]

Tämä on varmasti totta. En ota tässä päivän postauksessa kantaa ollenkaan siihen mistä mikäkin voisi johtua, vaan ajattelen että työelämän muutos on väistämätön ennemmin tai myöhemmin ja se on nyt selkeästi myös lähtenyt käyntiin ja tämän kaltaiset uutiset vain kertovat tilanteesta joka on nyt. Suosittelen lukemaan ensin linkittämäni artikkelin ja vasta sitten tämän postaukseni. Linkki artikkeliin löytyy alta. Kommentoin sitä.

Vaikka moni näistä työelämän uudistumista hakevista päämääristä vaikuttaisi toteutuvan itsensä -työllistämisen kautta juuri siinä on pahimmat ongelmat myös työtä tekevien kannalta katsottuna, ellei suhtautuminen työhön muutu milteipä radikaalisti.

Jos työn tekemisen raamit ovat edelleen esim. kokoaikaisuudessa tai työehtojen huonontamisessa työnkuvan muuttumatta, se ihan varmasti on tie yhä suurempaan eriarvoistumiseen ja työssä jaksamisen loppumiseen. Sen takia ollaan mielestäni tilanteessa, jossa pitäisi luoda ihan uusia töitä entisten rinnalle ja jotkut työt tulevat myös häviämään ajanmittaan. Tämä ajatus on tiivistetty johtopäätelmä kahden vuoden opinnoistani Ammatillisen opettajan koulutuksessa.

Nykyisin ei puhuta enää niinkään elinikäisestä oppimisesta, vaan jatkuvasti oppimisesta. Joka tuntee pedagogisia käsitteitä ymmärtää, että näillä tarkoitetaan ERI asioita. Kaikenlaisen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen nousee keskiöön, kun puhutaan jatkuvasta oppimisesta. Se vaatii kuitenkin paljon ja se vaatii nimenomaan tehdyn työn ja ammattien tunnustamista aiempaa laajemmissa konteksteissa. Siksi onkin tärkeää avata sitä tilannetta jossa ollaan nyt eri ammattien suhteen. Sitä on jonkin verran aloitettu tekemään.

Ajattelen, että itsensä työllistäjien asemaa on parannettava pikaisesti esim. perustulon avulla tai ylipäätään parantamalla itsensä työllistäjien kokonaisvaltaista työmarkkinatilannetta. Sen vuoksi uusia töitä (sekä palkka, että Freelancer että yrittäjän töitä) ja työnkuvia pitää luoda nyt. Ne tarvitsevat yhteistyötä moniosaajien verkostoissa, jota pitäisi nyt pystyä luomaan tilanne kohtaisesti, kun uusia töitä aletaan tarkastelemaan esim. lakimuutosten kautta.  Täytyy myös pitää huoli siitä, että työsuojelu ja työehtosopimukset pysyvät mukana tässä menossa.

Itsensä työllistäjien asemasta on puhuttu jo pitkään taidekentällä. Puhe on keskittynyt pitkälle asetelmaan, kun ja jos itsensä työllistäjä on yrittäjän statuksella eikä tavoittele voittoa toiminnallaan. Palkkatyöhön liittyvät seikat ovat olleet vähän vähemmän keskustelun aiheena. Olisi aika keskustella myös tästä laajemmin, koska se palkkatyö on usein pätkätyötä ja siihen liittyy kaikki ne asiat, jotka ylipäätään liittyvät pätkä – ja osa-aikatyöhön ja sen ongelmiin muutenkin yhteiskunnassa.

Freelancer pätkä – palkkatyön kuvioissa ja itsensä työllistäjänä on juuri se kenen ongelmista olisi puhuttava vielä aiempaa enemmän. Mielestäni jo ennen kuin tämä kuvio lähtee täysillä käyntiin. Freelancer taiteilijoiden työkenttä on usein kolmas sektori, mutta sen merkitys toiminnalle on laajempi kuin jossain toisessa toiminnassa jonka yhteiskunta jo nyt ajattelee olevan harrastustoimintaa tai vapaaehtoistoimintaa tai sen kaltaista lähtökohdiltaan.

Jos joku ei tiedä mikä itsensä – työllistäjä on. Se on henkilö, jonka työ sijoittuu Palkansaaja-Freelancet-Yrittäjä määritelmän sekamaastoon eli ei ole lähellekään aina vain yhtä näistä. Se on ongelma sosiaaliturvan kannalta katsottuna ja altistaa tämän kaltaista työtä tekevän alttiiksi myös vakaville uhkille, joita ei ole kyetty, ainakaan vielä, ratkaisemaan meillä eikä käsittääkseni edes muualla, maailmassa. Ammattiliitot ovat myös, empiirisen tiedon mukaan, valvoneet tai parantaneet (tähän asti ainakin) huonosti tämän ryhmän työehtoja arjessa.

Tietääkseni Alankomaissa itsensä työllistäjien ongelmat ovat tunnustettuja joillain tasolla ja niitä on yritetty ratkaista eri keinoin kuin Suomessa. Meillä niitä yritetään ratkaista juuri parhaillaan kolmannen sektorin toiminnan kautta.

Minusta tässä keskustelussa on unohdettu täysin se, että itsensä työllistäminen on jo ollut pitkään osa työelämän rakennetta, se nyt, ikään kuin ”esitellään” suurelle, sitä tuntemattomalle, ihmis- joukolle jonkinlaisena hyvänä ratkaisuna palvelujen tuotantoon ja työllistymiseen sellaisenaan motolla ”Kolmas sektori ja itsensä työllistäminen tulee ja pelastaa kun se ei tavoittele varsinaisesti voittoa.”-sloganilla varustettuna.

Asiaa tulee kuitenkin pohtia monelta kannalta.

Esim. onko se hyvä keino ratkaista työelämän uudistumistarpeita varsinkin, kun lainsäädäntö, jota tulee koko ajan lisää ei anna mitään mallia toimia käytännössä? vain raamit missä toimitaan? ja jos se on hyvä toimiva tapa niin miten olosuhteet luodaan sellaisiksi että se luo hyvinvointia ei lisää pahoinvointia?

Yhteiskunnan hallintopuolella ihan varmasti tunnistetaan kolmannen sektorin ja itsensä työllistäjien ongelmat jo entuudestaan tavalla tai toisella ja ainakin vähimmillään ymmärretään se että kolmannen sektorin hankerahoitusmaailma on hyvin epävakaata toimintaa ja että yksittäinen pätkä-palkkatyöntekijä on huonossa asemassa suhteessa muihin työntekijöihin. Pitäisi ehkä tehdä isoja rakentavia muutoksia, jotta jatkuvuutta voitaisiin edesauttaa tulevaisuudessakin.

Näin voisi ainakin päätellä. Se päätelmä pelkästään jo siksi, että uusi kulttuuripalvelujen tuotantoa koskeva laki antaa mahdollisuuden ”ikään kuin kokeilla” tätä palvelujen tuottamismallia sanakäänteissään, joista lainaan suoraan seuraavaa:

”Kunta saa valtionosuutta kulttuuritoiminnan järjestämiseen osana peruspalvelujen valtionosuutta. Lain uudistamisen yhteydessä tähän ei tullut lisäystä suhteessa kunnille annettuihin tehtäviin. Jokainen kunta määrittelee itsenäisesti kulttuuritoiminnan hallinnon, palvelusisällöt ja painotukset, laajuuden, osaamisen sekä yhteistyön tekemisen muodot ja tahot.” [2] Tämä on tietenkin luonnollista, että näin tuleekin olla, onhan kyseessä yhteinen hyvä jota kuntien tulisi tuottaa ihmisille.

Onko kuntapuolella kuitenkaan henkilöstöä, jotka osaavat tunnistaa mahdollisten kolmannen sektorin yhteistyö kumppaneiden potentiaalin, kun tämän kaltaista toimintaa ja uudelleen oraganisointia järjestetään? Tämä tulee olemaan iso kysymys, jota koskettelimme jo opettajan opinnoissakin teoreettisesti kun puhuimme yleisen strategisen opetussuunnitelman muutoksista ”opettajan muuttuva toimintaympäristö”- opintojen aikana ja sen vaikutuksista sekä yhteyksistä työelämään. Itse näen tässä asian jota tulee kehittää alusta asti suunnitelmallisesti ei vain niissä raameissa jotka on olemassa nyt.

Harvat tuntevat kolmannen sektorin toimintamallia muusta kuin harrastustoiminnan parista, kun järjestetään esim. jäsenistölle ”kaikkea kivaa yhteisen tekemisen merkeissä.” Asioiden syvällisempi ymmärtäminen yhteyksineen voi olla todellisen uudistamisen ja kouluttautumisen paikka.  Tämän takia voi ajatella, että kyseinen jargon ”kolmannen sektorin pelastavasta luonteesta” työelämän muutoksen yhteydessä on jopa vahingollista, harhaanjohtavaa ja pahimmillaan ilman minkäänlaista tarkoitustakaan oikeasti parantaa mitään esim. itsensä työllistäjien asemaa tai ammattiryhmien osaamisen hyödyntämistä yhteiskunnan käytössä.

Tämän takia se mitä jo on voi säilyä ennallaan. Asiat ovat aina joko uhka tai mahdollisuus. Itse lähtisin mieluiten asioiden mahdollisuuden-ajatuksesta ja joka on mietitty ja joka syntyy luottamuksen ilmapiirissä.

Hyvin toimivan työn kehikon luulisi olevan edellytys työn laadulle, kun työ ymmärretään kokonaisvaltaisena kehittyvänä, pitkäjänteisenä ja kehittävänä yhteiskuntaa palvelevana toiminnan muotona tuotetaan se miten vain.

Tämä nousi selkeänä asiana esille opettaja opintojen yhteydessä. Sen takia aion julkaista esseet joita kirjoitin opintojen loppu vaiheessa tämän vuoden alku puolella.

Pohditaan asioita yhdessä.

Linkkejä asiaan liittyen:

 

[1] Luettu 8.4. 2019 https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/roti-2019-automaatio-tekoaly-ja-robotiikka-havittavat-kokonaisia-ammattiryhmia-lyomattomaksi-voi-paasta-jatkuvalla-oppimisella-6762790?fbclid=IwAR3Q0KG7IIRXqsGMPAS3RGBPGf71o_1f7k5I1vmDp6AxnylZM7-elkwUBh0

 

Luettu 8.4.2019 http://www.ely-keskus.fi/web/ely/uutiset-2018/-/asset_publisher/zLV23p6BEOJa/content/dialogilla-ja-vuorovaikutuksellisella-verkostoyhteistyolla-kaakkois-suomi-kasvuun-kaakkois-suomi-?redirect=http://www.ely-keskus.fi/web/ely/uutiset-2018%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_zLV23p6BEOJa%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-8%26p_p_col_count%3D1

 

[2] Luettu 8.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2019/uusi-laki-nostaa-kunnallisen-kulttuuritoiminnan-profiilia?fbclid=IwAR1OA555SiGM2JPvKhsp2JyGQ9z8usJAzPStaSG_SFjiBvE-PTLzHv_RPgo