päivän postaus 8.4.2019
”Sitran alkuvuonna julkaisema selvitys: ”Kohti jatkuvaa oppimista” kertoo, että vaikka Suomi on niittänyt mainetta osaamisen huippumaana, aikuisten osaamisen uudistamisessa emme ole onnistuneet. Tilastoissa tämä näkyy verrattain korkeana työttömyysasteena samanaikaisesti, kun kasvualat kärsivät osaajapulasta.” [1]
Tämä on varmasti totta. En ota tässä päivän postauksessa kantaa ollenkaan siihen mistä mikäkin voisi johtua, vaan ajattelen että työelämän muutos on väistämätön ennemmin tai myöhemmin ja se on nyt selkeästi myös lähtenyt käyntiin ja tämän kaltaiset uutiset vain kertovat tilanteesta joka on nyt. Suosittelen lukemaan ensin linkittämäni artikkelin ja vasta sitten tämän postaukseni. Linkki artikkeliin löytyy alta. Kommentoin sitä.
Vaikka moni näistä työelämän uudistumista hakevista päämääristä vaikuttaisi toteutuvan itsensä -työllistämisen kautta juuri siinä on pahimmat ongelmat myös työtä tekevien kannalta katsottuna, ellei suhtautuminen työhön muutu milteipä radikaalisti.
Jos työn tekemisen raamit ovat edelleen esim. kokoaikaisuudessa tai työehtojen huonontamisessa työnkuvan muuttumatta, se ihan varmasti on tie yhä suurempaan eriarvoistumiseen ja työssä jaksamisen loppumiseen. Sen takia ollaan mielestäni tilanteessa, jossa pitäisi luoda ihan uusia töitä entisten rinnalle ja jotkut työt tulevat myös häviämään ajanmittaan. Tämä ajatus on tiivistetty johtopäätelmä kahden vuoden opinnoistani Ammatillisen opettajan koulutuksessa.
Nykyisin ei puhuta enää niinkään elinikäisestä oppimisesta, vaan jatkuvasti oppimisesta. Joka tuntee pedagogisia käsitteitä ymmärtää, että näillä tarkoitetaan ERI asioita. Kaikenlaisen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen nousee keskiöön, kun puhutaan jatkuvasta oppimisesta. Se vaatii kuitenkin paljon ja se vaatii nimenomaan tehdyn työn ja ammattien tunnustamista aiempaa laajemmissa konteksteissa. Siksi onkin tärkeää avata sitä tilannetta jossa ollaan nyt eri ammattien suhteen. Sitä on jonkin verran aloitettu tekemään.
Ajattelen, että itsensä työllistäjien asemaa on parannettava pikaisesti esim. perustulon avulla tai ylipäätään parantamalla itsensä työllistäjien kokonaisvaltaista työmarkkinatilannetta. Sen vuoksi uusia töitä (sekä palkka, että Freelancer että yrittäjän töitä) ja työnkuvia pitää luoda nyt. Ne tarvitsevat yhteistyötä moniosaajien verkostoissa, jota pitäisi nyt pystyä luomaan tilanne kohtaisesti, kun uusia töitä aletaan tarkastelemaan esim. lakimuutosten kautta. Täytyy myös pitää huoli siitä, että työsuojelu ja työehtosopimukset pysyvät mukana tässä menossa.
Itsensä työllistäjien asemasta on puhuttu jo pitkään taidekentällä. Puhe on keskittynyt pitkälle asetelmaan, kun ja jos itsensä työllistäjä on yrittäjän statuksella eikä tavoittele voittoa toiminnallaan. Palkkatyöhön liittyvät seikat ovat olleet vähän vähemmän keskustelun aiheena. Olisi aika keskustella myös tästä laajemmin, koska se palkkatyö on usein pätkätyötä ja siihen liittyy kaikki ne asiat, jotka ylipäätään liittyvät pätkä – ja osa-aikatyöhön ja sen ongelmiin muutenkin yhteiskunnassa.
Freelancer pätkä – palkkatyön kuvioissa ja itsensä työllistäjänä on juuri se kenen ongelmista olisi puhuttava vielä aiempaa enemmän. Mielestäni jo ennen kuin tämä kuvio lähtee täysillä käyntiin. Freelancer taiteilijoiden työkenttä on usein kolmas sektori, mutta sen merkitys toiminnalle on laajempi kuin jossain toisessa toiminnassa jonka yhteiskunta jo nyt ajattelee olevan harrastustoimintaa tai vapaaehtoistoimintaa tai sen kaltaista lähtökohdiltaan.
Jos joku ei tiedä mikä itsensä – työllistäjä on. Se on henkilö, jonka työ sijoittuu Palkansaaja-Freelancet-Yrittäjä määritelmän sekamaastoon eli ei ole lähellekään aina vain yhtä näistä. Se on ongelma sosiaaliturvan kannalta katsottuna ja altistaa tämän kaltaista työtä tekevän alttiiksi myös vakaville uhkille, joita ei ole kyetty, ainakaan vielä, ratkaisemaan meillä eikä käsittääkseni edes muualla, maailmassa. Ammattiliitot ovat myös, empiirisen tiedon mukaan, valvoneet tai parantaneet (tähän asti ainakin) huonosti tämän ryhmän työehtoja arjessa.
Tietääkseni Alankomaissa itsensä työllistäjien ongelmat ovat tunnustettuja joillain tasolla ja niitä on yritetty ratkaista eri keinoin kuin Suomessa. Meillä niitä yritetään ratkaista juuri parhaillaan kolmannen sektorin toiminnan kautta.
Minusta tässä keskustelussa on unohdettu täysin se, että itsensä työllistäminen on jo ollut pitkään osa työelämän rakennetta, se nyt, ikään kuin ”esitellään” suurelle, sitä tuntemattomalle, ihmis- joukolle jonkinlaisena hyvänä ratkaisuna palvelujen tuotantoon ja työllistymiseen sellaisenaan motolla ”Kolmas sektori ja itsensä työllistäminen tulee ja pelastaa kun se ei tavoittele varsinaisesti voittoa.”-sloganilla varustettuna.
Asiaa tulee kuitenkin pohtia monelta kannalta.
Esim. onko se hyvä keino ratkaista työelämän uudistumistarpeita varsinkin, kun lainsäädäntö, jota tulee koko ajan lisää ei anna mitään mallia toimia käytännössä? vain raamit missä toimitaan? ja jos se on hyvä toimiva tapa niin miten olosuhteet luodaan sellaisiksi että se luo hyvinvointia ei lisää pahoinvointia?
Yhteiskunnan hallintopuolella ihan varmasti tunnistetaan kolmannen sektorin ja itsensä työllistäjien ongelmat jo entuudestaan tavalla tai toisella ja ainakin vähimmillään ymmärretään se että kolmannen sektorin hankerahoitusmaailma on hyvin epävakaata toimintaa ja että yksittäinen pätkä-palkkatyöntekijä on huonossa asemassa suhteessa muihin työntekijöihin. Pitäisi ehkä tehdä isoja rakentavia muutoksia, jotta jatkuvuutta voitaisiin edesauttaa tulevaisuudessakin.
Näin voisi ainakin päätellä. Se päätelmä pelkästään jo siksi, että uusi kulttuuripalvelujen tuotantoa koskeva laki antaa mahdollisuuden ”ikään kuin kokeilla” tätä palvelujen tuottamismallia sanakäänteissään, joista lainaan suoraan seuraavaa:
”Kunta saa valtionosuutta kulttuuritoiminnan järjestämiseen osana peruspalvelujen valtionosuutta. Lain uudistamisen yhteydessä tähän ei tullut lisäystä suhteessa kunnille annettuihin tehtäviin. Jokainen kunta määrittelee itsenäisesti kulttuuritoiminnan hallinnon, palvelusisällöt ja painotukset, laajuuden, osaamisen sekä yhteistyön tekemisen muodot ja tahot.” [2] Tämä on tietenkin luonnollista, että näin tuleekin olla, onhan kyseessä yhteinen hyvä jota kuntien tulisi tuottaa ihmisille.
Onko kuntapuolella kuitenkaan henkilöstöä, jotka osaavat tunnistaa mahdollisten kolmannen sektorin yhteistyö kumppaneiden potentiaalin, kun tämän kaltaista toimintaa ja uudelleen oraganisointia järjestetään? Tämä tulee olemaan iso kysymys, jota koskettelimme jo opettajan opinnoissakin teoreettisesti kun puhuimme yleisen strategisen opetussuunnitelman muutoksista ”opettajan muuttuva toimintaympäristö”- opintojen aikana ja sen vaikutuksista sekä yhteyksistä työelämään. Itse näen tässä asian jota tulee kehittää alusta asti suunnitelmallisesti ei vain niissä raameissa jotka on olemassa nyt.
Harvat tuntevat kolmannen sektorin toimintamallia muusta kuin harrastustoiminnan parista, kun järjestetään esim. jäsenistölle ”kaikkea kivaa yhteisen tekemisen merkeissä.” Asioiden syvällisempi ymmärtäminen yhteyksineen voi olla todellisen uudistamisen ja kouluttautumisen paikka. Tämän takia voi ajatella, että kyseinen jargon ”kolmannen sektorin pelastavasta luonteesta” työelämän muutoksen yhteydessä on jopa vahingollista, harhaanjohtavaa ja pahimmillaan ilman minkäänlaista tarkoitustakaan oikeasti parantaa mitään esim. itsensä työllistäjien asemaa tai ammattiryhmien osaamisen hyödyntämistä yhteiskunnan käytössä.
Tämän takia se mitä jo on voi säilyä ennallaan. Asiat ovat aina joko uhka tai mahdollisuus. Itse lähtisin mieluiten asioiden mahdollisuuden-ajatuksesta ja joka on mietitty ja joka syntyy luottamuksen ilmapiirissä.
Hyvin toimivan työn kehikon luulisi olevan edellytys työn laadulle, kun työ ymmärretään kokonaisvaltaisena kehittyvänä, pitkäjänteisenä ja kehittävänä yhteiskuntaa palvelevana toiminnan muotona tuotetaan se miten vain.
Tämä nousi selkeänä asiana esille opettaja opintojen yhteydessä. Sen takia aion julkaista esseet joita kirjoitin opintojen loppu vaiheessa tämän vuoden alku puolella.
Pohditaan asioita yhdessä.
Linkkejä asiaan liittyen:
[2] Luettu 8.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2019/uusi-laki-nostaa-kunnallisen-kulttuuritoiminnan-profiilia?fbclid=IwAR1OA555SiGM2JPvKhsp2JyGQ9z8usJAzPStaSG_SFjiBvE-PTLzHv_RPgo