Mitä kulttuuri on?

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Imatralla nimenomaan oli hyvä taideopetus. Väitän, että Amk:n ja Yamk:n takia myös lasten ja nuorten kuvataidekoulussa, jossa annettiin taiteen laajan oppimäärän mukaista opetusta vielä muutama vuosi sitten. Kaikki nuo on nyt lopetettu täältä sekä ammattikoulun matkailupuoli.

Matkailualan ammattiopetuksen kanssa oltaisiin voitu tehdä yhteistyötä ja olisi voinut olla uusi kukoistus molemmille aloille täällä Itäisessä Suomessa, etenkin nyt kun lähirajamme on kiinni se oltaisiin voitu kääntää helpommin rajan voitoksi kuin tappioksi.

Täällähän oli turismia ihan reippaasti, jo entuudestaan ja sille rakentunut ympäristö. Se tosin perustui, melkein kokonaan, vain ansaitsemiselle ja taloudelle.

Tai no, samapa tuo, ollaan raadollisen rehellisiä. Se perustui vain taloudelle. Täällä oli kauppoja, johon ei kerta kaikkiaan voinut edes kuvitella menevänsä paikallisena. Niissä ei ollut mitään kiinnostavaa tai tarpeellista.

Siksi varmasti myös itäturistit viilettivät kauppareissun jälkeen muualle kaikkine Lidlin ja Prisman juustonyssyköineen, mutta erityisesti kiire oli pois ja nopeaa sillä LandRover kuskilla, joka ei tarvitse sitä juustonyssykkää mihinkään. Ei sitten yhtään mihinkään.

Itsekkin Suomalaisena toki bensapumpulle jonottelin, rajatolpan kautta, noiden autojen keskellä pikkuisella vanhalla, mutta hyvin ketterällä Toyotallani. Joskus ihan nauratti, miten erilaisessa porukassa sitä usein oli siinä jonossa virttyneissä verkkareissa Calvin Kleinin Unisex parfymin ja bensan höyryjen sekoittuessa hajuelimissäni.

Nyt on savuavat rauniot, jotka pitäisi tuhkan palanen kerrallaan katsoa uudelleen.

Mä itse olen kuvataiteilijana tehnyt eri alojen kanssa yhteistyötä nyt muutamia vuosia taide ja media-alan koulutuksessa kouluttajana ja ihan hyvin onnistuu. Toki alkuunsa oli tietty vaikeaa, kun piti rakentaa speksejä ja koen, että se onnistuu kulttuurilähtöisesti vain jos kulttuurintekijät osallistuvat siihen itsenään, omana alana.

Tämä työ ei sijaitse Imatralla, ikävä kyllä, eikä edes kovin lähellä ja se on vielä ikävämpää ja tämäkin työ voi muuttua kun sen raamit puristetaan ahtaiksi.

Kulttuurintekijän näkökulmasta asiat muuttuvat koko ajan vain enemmän merkityksettömiksi ja pimeiksi kuiluiksi, jossa vain rahalla ja teholla on väliä.

Itse muutin tänne Imatralle perheeni kanssa taidekoulun takia aikoinaan ja jäin työn takia.

Se mikä täällä ja muuallakin
Suomessa on kaikkein vaikeinta on juuri nuo asenteet ylipäätään kulttuuria ja sen tekemistä kohtaan.

Kulttuurin pitäisi muka perustua rahalle ja vain sille. Pitäisi olla jokin maata mullistava, brändätty palvelu tai tuote mitä myydään ja se tuote ja palvelu jotenkin aateloituu sen odotetun ja tavoitellun kasvavan rahavirran kiilto silmissä ja se ideana kannustaa sitä rahaa tekemään yötä päivää tehokkaasti ja varmasti.

Miten ihmeessä kulttuuri voisi edes perustua sille?

Täytyy ilmeisesti palata ihan aakkosiin ja kertoa mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Mikä on sanan kulttuuri merkitys?

Kulttuuri kuitenkin on = kaikki se mitä me ihmiset olemme ja millaiseksi me tämän ympäristömme teemme. Eihän sille ole yhtä nimeä ja brändiä edes olemassa tosi elämässä.

Ei ole olemassakaan, jotain elitiiä, joka jotenkin on ”se kulttuuri”. Saatikka ”kulttuurin tekijä”.

Kulttuuria ollaan me ja niin kauan kun päättäjät EI sitä ymmärrä aidosti, oikeasti ja käytännössä ollaan pahoinvoinnin tiellä.

Totta kait ihmiset suuttuu ja on vihaisia sekä turhautuneita, jos tämä asia koko ajan sivuutetaan ja päättäjät antavat ymmärtää että vaikkapa joku Apteekki ja joku epämääräinen kulttuuri on jotenkin napit vastakkain.

Suomi on Euroopan rikkaimpia maita. Mutta ihmiset voi huonosti, koska kaikkialla puhutaan VAAN rahasta ja tekokkuudesta sekä kasvusta sen ympärillä, nyt kun sitä rahaa on kuitenkin niin paljon, että ollaan Euroopan rikkaimpia maita.

Se on ihan mielipuolista.

Kulttuuri ollaan ME ihmiset ja meidän itse rakentama maailma meidän ympärillä, siihen kuuluu inhimillinen, kaikki se monivärinen ja muotoinen inhimillisyys heikkouksineen päivineen ja tämän kaiken yhdistetyt ulottuvuudet mitä meissä on. TODELLAKIN KAIKKI kuten kaikki luovuus, tavat, perinteet, taide, tiede jne. Niistä syntyy niitä yleisiä virtoja, joka on elävää elämää.

Elanto ja sen hankkiminen on välttämättömyys, pysyä hengissä, jonka pitäisi rakentua kestävän ja eheän kulttuurin päälle turvaksi ihmisten hyvinvoinnille.

Nyt yritämme jotenkin masokistisesti, henkemme hädässä, itseämme kuristaen, tehdä Ihan päinvastoin. Yritämme pakottaa sen elävän virtaavan elämän tehotuotannoksi, yhä vain tehokkaammaksi, joksikin jolla on jokin välineellinen hintalappu.

Tiedämme tämän kaiken ja tiedämme, että se luo pahoinvointia. Miksi, emme muuta sitä?

Claude Levi –Strauss jo sanoi näin, eri sanoin ja yleisemmällä tasolla, kulttuurintutkijana aikoinaan. Minusta tämä on edelleen varsin kelvollinen ajatus ja voi ajatella edelleen niin, että talous sekä elinkeinotoiminta on kulttuurin vastapari.

Toki kulttuurista voi syntyä myös elinkeinoa, eikä vastaparisuudenidea sitä mitenkää poista.

SKENAARIO: INTOHIMO AMMATTI, JOSTA VOI TULLA MYÖS ELINKEINO

Kirjoitettu kirjoittaja &s

SKENAARIO: INTOHIMO AMMATTI, JOSTA VOI TULLA MYÖS ELINKEIN

Kieltäytykää taiteilijat tekemästä palkatonta/korvauksetonta työtä, jos sitä ylimielisesti tarjotaan teille tehtäväksi.

Hulluimmillaan esim. taiteilijalle on tarjottu kunnalta ilmaista asuntoa sitä vastaan, että taiteilija tekee markkinointityötä kunnan hyväksi taiteellisen työn kautta.

Tämän tyyppisiä esimerkkejä on lukemattomia.

On lukemattomia määriä taidehankkeita, missä taiteilijoiden osuus hankkeen kuluista rahallallisena korvauksena mitattuna on mitättömän pieni ja suurin osa hankeavustuksesta käytännössä menee palkkana hankkeen yhdelle työntekijälle, joka hallinnoi ja toteuttaa omia visioitaan hankkeen tavoitteiden ja suunnitelman kautta.

Työ on työtä ja on eri asia tehdä vapaaehtoistyötä oman alan tai oman taiteellisen työn eduksi, kuin suostua tekemään palkatta jotain alan osaamista vaativaa työtä, josta jollekulle maksetaan, jopa siinä ihan vierelläsi.

Olen vuosien varrella törmännyt lukuisiin tilanteisiin missä toimitaan juuri näin, heikoimmassa asemassa olevaa voidaan pahimmillaan painostaa tekemään palkatta työtä, jota joku tekee korvausta vastaan vieressä ja korvaus on vielä hyvä.

Pahimmillaan taiteilijoiden tekemälle työlle (josta maksetaan) määrittelee raameja ns.epäviralliset tahot, jotka eivät ole edes vastuussa vaatimustensa seurauksista esim. Pienen kunnan innovoiva kunnanhallitus tai joskus pahimmillaan kollegasi jossain kuntien ja kaupunkien taidehankkeissa tai jopa työkaverisi on se, joka sitä ilmaiseksi tehtävää työtä sinulle ”tarjoaa” tai siihen yrittää pahimmillaan painostaa. Tällainen työ tai työkaveri tai kollega tai joku muu taho käyttää hyväksi sinua VAIN omista ja vain itsestään johtuvista syistä.

Kyseiset tahot eivät aina ymmärrä mitä innovaatioista tai pinttyneistä toimintatavoista seuraa, mutta usein asia myös ymmärretään ja se on ammattia halventavaa ja vähättelevää ajattelua. Tuntuu surulliselle, että koen tarpeelliseksi puhua tästä. Moni ahketa, reipas ja lähimmäiserakas ihminen ei usko ihmisten voivan toimi näin huonolla tavalla. Niin vain kuitenkin näyttää monesti olevan.

Nämä yllä olevat ovat tietenkin yleisiä esimerkkejä kaikesta siitä palkattomasta työstä mitä tällä alalla tehdään.

Eikä tämä, ikävä kyllä, koske vain tätä alaa, tämä koskee muitakin aloja, missä työtä on tarjolla vähän, syystä tai toisesta tai kun työtä ylipäätään on tarjolla pätkissä sekä osa-aikaisena.

Näillä aloilla, käytännössä kaikkialla työelämässä, ihmiset, joilla on kokoaikainen työ tai muuten hyva asema  ovat myös kovilla tai ainakin kuvittelevat olevansa kovilla, sillä sehän on suhteellinen asia ja tietenkin ja riippuu kokemuksesta, jonka ihminen tuntee ja tietää. Joskus ihminen on empatiakyvytön, hän ei näe  tai välitä vielä vaikeampaa asemaa tai pitää sitä jotenkin huonommassa asemassa  olevan omana syynä.  Juuri nämä ihmiset voivat sortua kyseiseen toimintaan.

Se ei tee toimintaa oikeksi. Eikä tarkoitus pyhitä keinoja.

Se luo työpahoinvointia (molemmissa ansaintamalleissa) ja huonoa palvelun laatua, joka näkyy siinä mitä tulee ”uunista ulos”.

Toisaalta taas työtä se on vapaaehtoistyökin, joka on yhteiseen hyvään pyrkivää työtä, jota tekevät juuri ne ahkerat, intohimoisesti alaansa suhtautuvat ja yhteisöllisyyteen pyrkivät ihmiset, mutta vapaaehtoistyö yhdistysten kautta ei suinkaan ole tarkoitettu eikä ole kanava teettää palkatta työt esim.tuottaa kuntalaisille kulttuuripalveluja. Nyt kun jotkut kunnat harkitsevat, että kulttuuripalveluja tuottaisivat osuuskunnat, se kannattaa harkita tarkkaan lähteekö siihen mukaan ja jos lähtee, miten se työn tekemisen ja teettämisen malli sitten määritellään lopulta määrittelee juuri sinun elantosi.

Kun teet palkatta/korvauksetta työn, josta toiselle maksetaan, osallistut itse omalla toiminnallasi siihen, että alan toimeentulo on heikkoa.

Se heikentää alan ammatin arvostusta ja estää toimeentulon hankkimisen edellytyksiä.

Se johtaa pahimmillaan huonoon laatuun näissä töissä mitä tehdään palkatta, se syö motivaation ja ennen kaikkea se vie ammattiylpeyden kun teet palkatta työtä.

Lisäksi juuri näiden asioiden takia kuka tahansa voi väittää olevansa Kuvataiteilija ja hallitsevansa alan toiminnan.

Etenkin nyt kun meidän kaikkien Suomalaisten sosiaaliturva on menossa erittäin heikoksi on tärkeää kieltäytyä tekemästä palkatta työtä, joka liittyy ammattiin ja josta muutenkin maksetaan, jollekulle, ehkä juuri sille vieressäsi olevalle ”työkaverille” tai kollegalle.

Vapaaehtoistyö on eri asia.

Itse alan olemaan yllämainittujen syiden takia osuuskuntatoiminnan kannalla, mutta niin, että se on katsottu osuuskunnan jäsenten etua vahvasti painottaen.

Voi syntyä myös vahva Ay toiminta, joka katsoo asioita kulttuurialan tarpeista käsin. Se on mahdollisuus.

Osuuskunnista voi syntyä myös liiketoimintaa, joka on kannattavaa ja jopa liiketoimintaa mikä on arvoperusteista. Sepä muuttaisi paljon maailmaa mitä katsotaan tuottavuuden ja tehokkuuden silmälaseilla lähes poikkeuksetta tänä päivänä.

Tässä on kuitenkin iso riski, minkä kulttuuriala voi joutua tekemään isona massana. Se riski piilee siinä, että osuuskuntatoiminta on käytännössä bisnesselämän ”rikkuri” samaan tyyliin kun ammattiyhdistysliikkeisiin kuulumaton henkilö, joka tekee lakon aikaan ”sinunkin työsi”. Toisaalta osuuskuntatoiminta ei ole uhka terveelle yritystoiminnalle, joka on rakennettu kestävälle pohjalle. Eikä se vie kenenkään töitä vaan luo uusia toimintamalleja.

Siltikään ei voi tietää mitä tulevaisuus oikeasti tuo, mutta jos tämä kaikki yhdistyy alan rakennemuutokseen tulevaisuus voi olla parempi, kuin nykyisyys.

Taiteellinen prosessi

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Tämän hetken vaihe

Tässä alla yksi tänään kirjoittamani kommentti erään paikallispolitiikon Facejulkaisuun. En varmaan ole kertonut, että asun täällä Etelä-Karjalassa aivan rajan tuntumassa Imatralla.

Pohdin, että pitäisikö yrittää vedota avoimella kirjeellä rauhan puolesta.

Keskiviikko heinäkuussa 2022

”Mun mielestä Suomen ei pidä osallistua sotaan, vaan rakentaa rauhaa tai olisi pitänyt olla neutraali.

Meinaatko, että sota mitä käydään Ukrainassa on ainoa sota maailmassa?

Miksi emme osallistu niihin kaikkiin? Jos kerta asevienti estää sodan?

Sota on kaikkialla ihan yhtä hirvittävä asia ja katastrofi sekä inhimillisesti, että luonnon kannalta.

Sota ylipäätään on turha ja vahingoittava.

Ne pitää saada loppumaan.

Olen pasifisti.

En kannata sotaa missään päin maailmaa. Tätä on sitten ihan turha yrittää vääntää miksikään lapsenmurhien hyväksymiseksi, minä en hyväksy niitä, enkä sotaa missään päin maailmaa.

Päättäjät rakentavat tällä hetkellä sotaa vaikka heidän tulisi tehdä kaikkensa rauhan puolesta koko maailmassa.

Tämä rajaliikenteen aukipitäminen on ainoa rauhanteko minkä olen toistaiseksi nähnyt.

Niin kauan kun puheyhteys tai jokin inhimillinen kontakti säilyy tavallisten ihmisten välillä niin kauan pidämme sodan loitolla.

Kyllä minustakin tuntui pahalle se, että Sunnuntaina Prismassa ainakin joka toinen puhui Venäjää. Mutta se ei ole noiden ihmisten vika, että valtio tekee päättäjien toimesta tuhoavia päätöksiä. Eikä se ole heidän vika, että minut on päättäjien taholta peloteltu kavahtamaan heitä.

Tässä alkaa olla vaikeaa olla arjessa objektiivinen päättäjien toiminnan takia.

Kun objektiivisyys katoaa siitä on nyrkinheilautus tappeluun.

Kun emme erota ihmistä kaiken keskeltä ei ole enää kuin millin verran sotaan matkaa ja kun emme anna sille ihmiselle tilaa hengittää sota on jo pedattu.

Emme myöskään auta ketään uhraamalla itsemme.

Emme pysty auttamaan jos olemme heikkoja.

Vahvuuteen ja vastuuseen kuuluu terve itsesuojeluvaisto.

Se, että Venäläisiä tuntuu oudolle nähdä täällä arjessamme kertoo meille, että ollaan vielä ihmisiä eikä vielä ole ylitetty vihan rajaa jolloin toisen ihmisen  epäinhimillistäminen alkaa arjessa.

Hyvä, että tuntuu oudolle ja jopa pahalle nähdä heitä täällä iloisina/ vapautuneina kaupan ostoshyllyjen keskellä lapsineen.

Hyvä, että ylipäätään tuntuu missään ja hyvä että JOS se tunne ei ole viha.

Ei muuta sanottavaa.”

Näin kirjoitin tänään. Pelkään, että saan tästä pelkää haukkumista, mutta en oikeastaan voi olla täysin hiljaa sanallisestikkaan.

Teen tässä samaan aikaan  teosta, josta itselläni tulee mieleen Kreikassa  Ateenassa olevat pienet pyhätöt, joita on pystytetty teiden varsiin paikoille jonne on kuollut paljon ihmisiä auto-onnettomuuksien seurauksena. Niissä voi olla mm. kukkia ja kehystettyjä kuvia kuolleista ihmisistä, joita muistellaan.

Ihmiset voivat käydä suremassa siellä kuolleita. Teosnimi voisi olla ehkä ”Pyhättö” tai ”Pyhät”. En vielä tiedä.

Elämä ja teoria

Olen ehkä sitä mieltä etten koskaan sitoudu mihinkään maailmaan liittyvään, en edes filosofiaan teoreettosena ohjenuorana. Mikään ei ole aukotonta ja filosofiallekkin on aina vastavoimansa, joten ainoa pysyvä siinäkin on se, että harhailemme täällä osatotuuksien maailmassa loputtomasti.

 

Taiteellisesta työstäni

Kirjoitettu kirjoittaja &s

IDEOIDEN TAUSTOJA

Olen aina pitänyt dokumenteista ja seuraan mielelläni erilaisia ja eri tyyppisiä dokumenttejä.

Ne ovatkin usein olleet taiteellisen työni innoittajia kirjojen ohella, joista en nyt tässä kohtaa puhu.

Kirjoitan, jos jotakuta kiinnostaa teosteni tausta-ajattelu.

Kirjoitan, koska haluan puhua siitä taustasta mitä vasten teokset syntyy.

REFERAATTI HISTORIA-DOKUMENTISTA

Tässä kiinnostavan, tänään katsomani, historiadokumentin tiivistelmä.

”1800-luvulla kehittyi ajatus miehestä perheenpäänä.

Sitä aiemmin näyttäisi olleen, että eri kulttuureissa naisia, lapsia ja miehiä on kohdeltu tasa- arvoisesti. Se näkyy mm. siinä miten ihmisiä on haudattu ja mitä hautaesineitä heille on laitettu mukaan matkalle uskottua kuoleman jälkeistä elämää kohti.

Historiassa on kuitenkin kohtia, joiden avulla voidaan päätellä, että naisten ja lapset ovat joutuneet aiempaa heikompaan asemaan.

Naiset ovat jääneet esim. tietyllä ajan jaksolla aiempaa  pienempi kokoisiksi, koska ruoka mitä he ovat syöneet on ollut heikompilaatuista kuin miehillä.

Miehet ovat käyttäneet silloin valta-asemaansa siten, että ovat saaneet itselleen paremman ruuan syödäkseen.

Eri kulttuureissa näitä epätasa-arvoitumisen kohtia on syntynyt esim. Pronssikauden aikana ja varmaa on, että naisten syrjimiseen johtivat aina maailmanlaajuiset tapahtumat.

Ne ovat mm.  johtuneet  ilmastonmuutoksesta tai muista isoista muutoksista.

Myös sillä on ollut suuri merkitys, että on syntynyt ajatus omistamisesta, sen puolustamisesta.

Ihmiset asettuivat myös paikoilleen viljelemään maata, jolloin naisten pääasiallinen asema ruuan hankkijoina ja sen keräilijöinä poistui.

Naiset osallistuivat myös laajemmin sotiin sekä metsästykseen ennen omistamisen aikakautta, joten ruuan hankinta oli suhteellisen tasa-arvoinen järjestelmä, jolla ei tehty eroja sukupuolien välille.

Omistamisen idean synnyttyä syntyi myös ajatus, että miesten fyysisesti voimakkaampi keho  antaa oikeutuksen ylivaltaan ja alistamiseen suhteessa naisiin ja lapsiin.

Naisten heikommaksi kehittyneeseen yhteiskunnalliseen  asemaan vaikutti myös patrilokaalisuus, joka syntyi paikkaan sidotun asumisen myötä ja naiset joutuvat kiertämään, koska miehet omistivat maata vahvemman oikeudella.

Naiset joutuivat muuttamaan kauaskin lapsuuden kodistaan ja näin he joutuivat yksin eroon läheisistään  avioliiton takia.

Patrilokaalisuus yleistyi käytännöksi.

Tämä heikensi entisestään naisten asemaa.”

Näin kertoi 23.7.2022 Ylen kanavilla esitetty ”Historia Dokumentti – Luiden kertoma totuus”.

Kenen historia?

Mielenkiintoinen dokumentti mielestäni ylipäätään siis.

Olen kyseisiin ihmisiin liittyviin aihealueisiin  tutustunut aiemminkin, eri yhteyksissä, mutta en historian näkökulmasta katsottuna ja niistä kaikista voisi ansaitusti kirjoittaa omat tekstinsä. Ehkä teenkin niin jossain välissä.

Yleistietoahan on, että historiaa on kirjoitettu vahvasti miesnäkökulmasta ja tässä dokumentissa valotettiin juurikin sitä miten kyseinen näkökulma on vaikuttanut päätelmiin esim. hautalöydöistä ja siihen miten objektiivisesti asioita on edes osattu tutkia ja saatikka tulkita aiemmin.

Paljon on jätetty tutkimatta näiden miesnäkökulma tulkinojen vuoksi ja paljon on päätelty väärin ko. oletusten ja syntyneiden  stereotyyppisen ajattelun takia.

On mm. hautoja joiden on ajateltu olevan mahtavien miesten hautoja, vaikka tosiasiassa ne ovat olleet naisten hautoja vainajan luiden analyysin jälkeen. Luita vain ei ole tutkittu aiemmin, koska kulttuurillinen  miesolettama on ollut niin vahva ettei tutkimiselle ole nähty edes tarvetta ennen kuin joitain vuosia sitten v.2014.

Tämä on muuttanut todistettavasti käsitystämme historiasta.

Moni mahtimies on paljastunut naiseksi.

Aiemmin jopa selvät viittaukset naissukupuolesta esim. hautaesineistöissä  esim.vaatetus ja korut jne. on sivuutettu todistusaineistona  väittämällä vainajaa Transukupuoliseksi ja  biologialtaan mieheksi.

Taidetta tulkitseva aika

Olen huomannut , että myös taidetta luetaan tuon viimeistään 1800- luvulla syntyneen ”mies perheenpää” idean kautta, onhan se edelleen siemen ajattelumaailmastamme ja sen kitkemisen idea on vasta nupullaan, jos ajattelee aikaa pitkässä juoksussa.

Tosin olen kovasti iloinen siitä, että tällä hetkellä on ajanjakso, jossa naisiin ja tasa-arvoon liittyvät asiat näyttävät nousevan yhtenä asiana keskiöön kun valtaan nousee uusia ihmisiä ja mm. häirinnästä puhutaan sekä Too-liike nosti sukupuoleen liittyviä asioita esille.

Myös käsitystä sukupuolesta ravistellaan kovasti ideatasolla.

Mitä siitä voisi seurata? No ainakin se, että sukupuolen ideana ei tarvitse olla niin kapea.

Jospa se muuttaisi sitä miten asioita nähdään ja koetaan.

Se antaisi kokonaan uuden näkökulman myös taiteeseen ja sen tulkintaan helposti.

Teosteni lähtökohtia

Tein jo vuosia sitten päätöksen, että oli teosteni ideani mitä vain, sijoitan kuvan henkilöiksi (pääosin) naisia (yleensä kuvan itsestäni, koska olen helppo malli itselleni monella tapaa).

Sitä ķautta on ollut mielenkiintoista haastaa ja tutkia ihmisten ajatuksia sekä omia ajatuksia.

Erityisen mukavaa on seurata yhteiskunnan toimijoiden  stereotyyppisiä ajatuksia, myös niitä ajatuksia miten taidetta katsotaan.

Sisällöllinen ratkaisu

Ratkaisu syntyi sen jälkeen, kun koin, että keskustelu feministisessä kontekstissa ei johda mihinkään, että aina samat asiat ja perustelut toistuvat, että ne kiertävät kehää, josta ei voi päästä ulos, edes kuvissa ellei suostu kuvaamaan naisoletettuja silikonitisseineen ja muovisina feikki olentoina. Se ei ole mielestäni kiinnostavaa ja on sitä paitsi naisvihamielistakin.

Kantaaottavuus

Lähestulkoon aina teoksiani pidetään feministisinä kannanottoina ilmeisesti tämän  päätöksen vuoksi, vaikka itselleni teokseni ovat kuvia ihmisyydestä tässä ajassa. Nainenhan on ihminen ennen kaikkea, eikä sukupuolensa vanki.

Sen voi onneksi päättää omassa mielessään.

Ainakin vielä.

Hiljaiset signaalit tilevaisuudesta

Joitain vaivihkaisia merkkejä siitä, että naisoletetut olisivat tulevaisuudessa yhtä tiukemmin sukupuolen määritelmien vankeja  on myös havaittavissa mm. aborttioikeuden nouseminen keskusteluun uudelleen, oikeus omaan kehoon puhuttaa sitä kautta tai synnytystalkoo-idea kiteyttää jotain siitä mistä ei vielä muutamia vuosia sitten edes puhuttu julkisuudessa, koska se oli automaattisesti vanhentunutta ajattelua.

Omakuvallisuus ja yksilökeskeisyys

Teoksiani pidetään yleensä myös oma-kuvina ja niitä katsotaan sen takia myös tietyllä tavalla. Tämä on ymmärrettävää, koska käytän itseäni mallina paljon. Silti näen, että teokset etääntyvät prosessissa minusta riittävän paljon ollakseen jotain muutakin.

Näin siitä huolimatta, että teosteni henkilöiden kasvot eivät välttämättä edes näy eikä niissä ole varsinaista viitettä omakuvaan sitä kautta, eivätkä henkilöt poseeraa. Tämä oli myös tietoinen valinta, jonka tein kertomuksellisuuden vuoksi, jolla on psykologinen ulottuvuus olemassa.

Tosin toisinaan kasvot saavat näkyäkkin, jotta kuvan ei tarvitse edustaa anonyymiä, vaan ennemminkin henkilöä.

Tämä kaikki on tietoista valintaa, jonka olen idean toimivuuden  tutkimisen vuoksi valinnut itselleni ajateltavaksi.

Havainnoin maailmaa ja ihmisten reaktioita näyttelyistä ja teoksista saamani palautteen avulla.

Näitä havaintoja olen tehnyt itsekseni, usein niitä sanalliseti ilmaisematta, koska sille tuskin löytyy vastakaikua. Enkä oikeastaan tarvitse edes sitä enää. Enhän edes pyri muuttamaan teosteni kautta mitään vain havainnoimaan ja tutkimaan subjektiivisesti, kommentoimaan ilman sanallista ääntä.

Ääneen lausumaton idea

Vaikenemisen tarpeellisuuden tai välttämättömyyden, ehkä sen protestinkin  tiedän siitä, että nuorempana tuli otettua osaa siihen sukupuoliin liittyvään keskusteluun mitä käydään jatkuvasti ja se tuntui ja tuntuu edelleen kiertävän kehää, tosin niin, että keskusteluun osallistuu nuoret ihmiset ja kehä näyttää  edelleen pyörivää samaa vanhaa rataa ”muka uutena”.

Puhujat ovat vain toiset ja se tekee sen ”uuden”.

Tosin näin taitaa olla  vain niiden silmissä kenelle vaikkapa sukupuolineutraalius on uutta asiana. Sitähän se ei ole ollut vuosikymmeniin. Se on ollut hiljaisempi signaali mikä on nyt valtavirtaa nuorten ihmisten kautta.

Idea asioista voi olla myös ääneen lausumattomana yhteiskunnassa jo kauan ennen kuin se valtavirtaistuu sanojen ja massojen tekojen  kautta.

Sanallinen reogointi

Lopetin sukupuoliin liittyvään sanallisen kommentoinnin tuossa 40- kympin jälkeen, koska kyllästyin sen paikallaan pysymiseen.

Tosin ihan viime aikoina on tullut myös pieniä viitteitä keskusteluilmapiirin muuttumisesta ja asiat jotka ovat olleet pitkään enemmän marginaalissa  valtavirtaistuvat isossa määrin.

Huomaan sen herättävän edelleen toivoa ”paremmasta” huomisesta.

Huonompi vai parempi huominen?

Mikäli kuitenkin  historiassa toistuneet vanhat merkit pitävät isossa kuvassa paikkaansa tämä ”New normal”, johon näyttää kuuluvan myös tämä keskustelu sukupuolista uudelleen viritettynä, tulee tämä ”uusi normaali” huonontamaan naisten asemaa, kun se löytää uomansa tässä maailmassa hiljaisena normaalina, jota ei sovi kosketella ääneen kuin muutamalla valitulla valtavirtaisella tavalla.

Näin tapahtui 90- luvullakin, kun yhteiskunta köyhtyi ja pelinappulat jaettiin uudelleen. Naisten asema huonontui suhteessa 80-lukuun mennessä saavutettujen etujen purkamisen yhteydessä. Eikä välttämättä edes puhuta edusta, jos puhutaan siitä mitä vaikutuksia on ollut sillä, että mitä taloudellisten apujen pois ottaminen on vaikuttanut esim.yksinhuoltajien arkeen.

Hylkäsin omassa elämässäni tietoisesti ajatuksen sukupuoleen liittyvistä arvojärjestelmistä joskus kauan sitten ja aloin tietoisesti tarkastella elämää sillä silmällä katsoen.

Tosin tästä ei voi puhua vieläkään kunnolla ääneen.

Onneksi taide ei ole vain katsojille se on myös tekijöiden tekemää ja sitä voidaan potentiaalisesti tarkastella aina toisin.

Aika voi muuttaa sen miten asioita ja taidettakin katsotaan.

Historian samaistumispinta

Mahtavaa katsoa dokumenttiä, josta löytää samaistumispisteitä ajassa asioiden kautta, jotka voi sijoittaa nykyaikaan hieman muuntuneina asioina.

On äärimmäisen puusilmäistä ajatella, että samaistumiskohtia tarvitaan vain pikkutytöille, jotka ovat kaukana tulevaisuudessa niitä jotka rakentavat maailmaa tulevaisuutta varten.

Me keski-ikäiset ihmiset teemme jo nyt sitä rakennustyötä ja  muutosta, mihin he joskus tulevat, ellei ilmesty jotain mikä pyyhkii tyhjäksi kehitystä kuten tuli 90-luvulla laman myötä.

Identiteetit ovat valmiita jo keski-iässä  mikäli psykologinen kehittyminen on päässyt tapahtumaan ja se jos mikä antaa toistaiseksi mahdollisuuden muuttaa asioita yksi elämä kerrallaan.

Tosin muutos tapahtuu lopulta suhteellisen hitaasti ja hiljaisesti massassa, joka on minusta surullistakin osittain.

New normal

Oikeastaan kaikki mitä nyt viime vuosina on tapahtunut mennee yhden sloganin piikkiin ja se on ”New normal”.

Jännää on ollut se, että kyseinen slogan ilmestyi kuin tyhjästä samaan aikaan kun Korona iski yhteiskuntien tajuntaan.

Siitä saa halutessaan monta ideaa myös taiteeseen aina siitä lähtien, että tämä kaikki käynnistettiin tarkoituksellisesti Great Reset tyyppisesti käyttäen hyväksi pieniä ryhmiä jotka olivat homogenisoituneet liikaa.

Se mitä ”New normal” tuo arkeamme pidemmässä juoksussa ei vielä tiedä.

Vapaa-assosiaatio

Mutta miten tämä kaikki liittyy tähän dokumenttiin.

No vapaalla-assosiastiolla yksinkertaisesti päädyin pohtimaan tätä kaikkea tuon dokumentin vuoksi, kuten aina kun teoksia syntyy sekä tietoisesti, että tiedostamatta suhteessa itseensä ja maailmaan.

Minulle syntyi tämmöisiä ajatuksia kyseisen dokumentin siivittämänä ja se näkyy jollain tavalla myös teoksissani.

Suosittelen katsomista kaikille iästä, sukupuolesta tai mistään huolimatta.

Esseitä opetustyön muutoksesta kulttuurikentällä tuoreen ammatillisen opettajan näkökulmasta

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Opettajan työn luonne on muuttumassa. Tarkemmin sanottuna sen tuottamisen näkökulma sekä tiedontuottamisen että itse käytännön opettamisen kannalta on ottamassa uutta suuntaa. Sen luonteen muuttumisessa piilevät myös tämän opettamisen tuottamisen – näkökulman muutoksen aiheuttamat yhteiskuntaa koskevat suurimmat riskit. Opettajan ammattitaidon voi nähdä tulevaisuudessa kehittyvän perusopetustyön kautta alan erityisomaamista vaativan strategisen opetussuunnitelmatyön osaajaksi.

Nykyisessä opetusmaailmassa opettaja tai se, joka opettaa on selkeästi uran alkuvaiheessa valmentajan roolissa perusopetustyössä tuntiohjauksen ja sen suunnittelun tasolla ja opettajan työ usein myös pysyttelee tällä pedagogisella tasolla pitkään kun tehdään käytännön opetustyötä. Vaikuttaa sille, että tätä opetuksen tasoa tarjoillaan nyt kuvataiteilijoille ja myös muille alojen ammattilaisille ja asiantuntijoille ehkä myöhemmin jos tämä onnistuu hyvin. Erotuksena on se, että tätä työtä tarjoillaa taiteilijoille ohjaajan roolissa, joka on eri työ kuin opettajan työ. En määrittele tässä vaiheessa ohjaajan työtä mitenkään.

Yhteiskunnalla pyrkimyksenä on lienee säästäminen joka on yleisen opetussuunnitelman perusteiden uudistamista koskevan muutoksen keskeinen ehto sen strategisissa raameissa.

Tämä on iso muutos nykyiseen verrattuna. Sen voi nähdä sekä mahdollisuutena että uhkana. Sen voi nähdä myös uutta tuovana muutoksena tai entisen toistona jo nyt ennen kuin varsinaista muutosta on edes tapahtunut.

Julkaisen tästä aiheesta  ja siihen liittyen 10 esseen sarjan täällä blogissani.

Tässä tämän sarja aloitus essee reflektiivisyydestä osa 1.

Osaamisen kartoitus eri ammateissa ja sen tunnustaminen sekä tunnistaminen on keskeistä osaamista uuden opetussuunnitelman strategisten linjausten valossa. Harjoittelen tässä ”Reflektiivisyydestä” kaksi osaisessa esseessä tätä tunnistamista ja tunnustamista käytännön esimerkillä joka liittyy omaan alaani. En ole vielä tämän osaamisen kartoittamisen asiantuntija mutta harjoitellaan. Jostain on aloitettava. Mikäpä sen herkullisempi lähtökohta kuin kuvataiteilijan ja kuvataideopettajan osaamisperustan kartoittaminen tästä näkökulmasta katsottuna.

Reflektiivisyydestä essee osa 1.

Reflektoinnilla tarkoitetaan kykyä pohdiskella ja jäsentää asioita. Se tarkoittaa myös asioiden suhteuttamista ympäristöön ja olemassa olevaan todellisuuteen.

Kuvataideopettaja ja sen reflektiivinen luonne työhön

Opettajan ammatissa ja työn ytimessä on kyky reflektoida. Opettajan perustyössä reflektoinnin taito on ensisijaista. Se on opettajan perusosaamista oppituntienohjaus-suunnitelmineen. Reflektointia tarvitaan mm. opettajan perustyössä empatiakyvyn ylläpitämiseksi, siksi, että pystyy ymmärtämään ihmisiä, joita opettaa, koska opettamisen yksi tärkeimmistä elementeistä on ottaa huomioon ihminen, jolle opetetaan.

Opettamisen ydin ei ole opettaja vaan oppija.

Tämän voi ajatella nostavan esiin paljon kysymyksiä ihmisyydestä. Näihin kysymyksiin voidaan vastata filosofisesti ja teoreettisesti mm. psykologian ja sosiologian alueilla.  Pedagogiikka yhdistää teoreettisia tutkimuksen alueita kasvatustieteiden kautta. Pedagogiikan voi nähdä vastaavan teoreettisesti ja myös käytännössä mm. näihin ihmisyyden kysymyksiin.

Pedagogiikka tarkoittaa sitä tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä sen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita. Sitä kutsutaan pedagogiaksi. Opetustyö ja opettajan opinnot suuntaakin voimakkaasti osaamista juuri näihin osa-alueisiin kehittyessään.

Pedagogi – opettajan ymmärtää ajan kuluessa syvällisesti ammattiaan näistä näkökulmista katsottuna. Hänestä kehittyy alan asiantuntija.

Kuvataidepedagogi/kuvataideopettaja on opiskellut taiteen tekemisen perusteita opintojensa aikana. Hän ei ole lähtökohtaisesti taiteen asiantuntija. Hänellä on lähtökohdat olla kuvataiteilija koulutuksensa kautta, jos nämä alueet pääsevät kehittymään käytännössä.

Kuvataideopettajan opintoihin valikoidaan ihmisiä mm. pääsykokeiden kautta, jossa tehdään myös lahjakkuusarviointia taiteellisen alkutason määrittämiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti ammatillista urapolkua tai kuvataiteilijuutta koulutuksen päätyttyä ja sen jälkeen.

Kuvataideopettajasta kehittyy alan asiantuntija opettajuudessa/pedagogiassa 5-10 vuodessa työuransa alussa.

Kuvataiteilija ja sen reflektiivinen luonne työhön

Taiteilijan ammatissa kyky reflektoida on keskeistä. Kyky reflektoida on osa taiteilijan perusosaamista.

Taiteellinen työ on taiteilijan perustyötä. Kuvataiteilijan koulutukseen on pääsykokeet, joissa arvioidaan hakijoiden lahjakkuutta kuvataiteen vertaisarvioinnissa taiteellisen alkutason määrittämiseksi.

Taiteilijan ammatillinen opetus on jo hyvin pitkään ollut laajaa taiteellisen osaamisen kartuttamista mm. sitä kautta, että taiteellista työtä ei nähdä vain teknisten erikoistaitojen tai tietojen kartuttamisena tai edes estetiikan, filosofian ja taidehistorian tuntemuksena vaan se nähdään kokonaisuutena, jossa vaikuttavat alan asiantuntijoiden ja ammatin yhteiskunnalliset rakenneraamit siihen, miten ammattia opetetaan siihen valikoituneelle ihmisille.

Opinnot ja opintojen jälkeinen taiteellinen työ kasvattaa ja jatkaa koulussa alkanutta kasvuprosessia taiteilijan ammattiin. Matka kuvataiteen asiantuntijaksi alkaa koulutuksen jälkeen, jossa henkilöä vertaisarvioidaan ja arvioidaan jatkuvasti kuvataidekentällä toimivan systeemin kautta, jonka oleellinen osa on kolmannen sektorin toimita.

Taiteilijan työn voi nähdä olevan kokoaikaista prosessinomaista reflektointia ympäristöön taiteellisesta näkökulmasta tutkien. Tämän summana taiteilijalle valikoituu monen osatekijän kautta se materiaali, jota hän käyttää työskentelyynsä sekä filosofisessa että konkreettisessa mielessä. Taiteilija valikoi ja muokkaa taiteen eri osa-alueita subjektiivisen näkemyksensä kautta ja esim. oman taiteellisen työn materiaaliksi. Aivan kuten kaikissa muissakin töissä tehdään kun niitä käytännössä tehdään.

Näkemys taiteesta on näiden asioiden takia laaja ja suuntautuu työnä nykyhetkeen ja todelliseen olemassa olevaan taiteilijan työkenttään eli taiteeseen, joka on laaja jo ihan itsessään.

Taiteellinen työ suuntaakin osaamista juuri näihin osa-alueisiin kehittyessään näistä osa-alueista lähtien. Kuvataiteilija ymmärtää ajan kuluessa syvällisesti ammattiaan ja sen viitekehystä.

Hänestä kehittyy alan asiantuntija 5-10 vuodessa työuransa alussa.

Opetustyössä taiteilija ei ole lähtökohtaisesti pedagogian asiantuntija ja usein hänellä on pätevänäkin ammatillisen opettajan pätevyys osaamisalueenaan, jos tai kun hänellä on jossain vaiheessa mahdolliset edellytykset hankkia tämä pätevyys työelämän kautta.

Taiteellisen osaamisen suhteen on aiemmin ajateltu, että kuvataideopettaja ja ammatillinen kuvataiteilija ovat toisiinsa verrattuna täysin samoissa asetelmissa kun työelämään lähdetään. Tämä asetelma on perustunut siihen, että ammattien osaamista on mitattu koulutuksella eikä niiden erityispiirteitä ole aiemmin edes pyritty erittelemään, tunnistamaan tai tunnustamaan kun työt kehittyvät urapolun aikana.

Kuvataiteilijan osaamisen vahvuudet eli itse taiteen osatekijöiden hallinta ei vain teknisesti vaan muutenkin ovat helposti jääneet pedagogisen ajattelun taakse ja taustalle vaikuttamaan ainakin osassa opetustyötä, koska niitä ei ole edes eritelty aiemmin. Tätä on perusteltu sillä että opetustyössä ei tarvitsekkaan olla alan asiantuntija vaan perusosaaminen riittää. Pedagoginen osaaminen on nähty tärkeämmäksi silloin kun opetetaan ja varsinkin jos opetetaan ”ei alan ammattiin” opiskelevia. On totta että pedagoginen osaaminen on tärkeää kun opettaa.

 

Marjeta, Tiina

PÄIVÄN POLTTAVAT JUTUT FREELANCER ELÄMÄSTÄ KOLMANNELLA SEKTORILLA

Kirjoitettu kirjoittaja &s

päivän postaus 8.4.2019

”Sitran alkuvuonna julkaisema selvitys: ”Kohti jatkuvaa oppimista” kertoo, että vaikka Suomi on niittänyt mainetta osaamisen huippumaana, aikuisten osaamisen uudistamisessa emme ole onnistuneet. Tilastoissa tämä näkyy verrattain korkeana työttömyysasteena samanaikaisesti, kun kasvualat kärsivät osaajapulasta.” [1]

Tämä on varmasti totta. En ota tässä päivän postauksessa kantaa ollenkaan siihen mistä mikäkin voisi johtua, vaan ajattelen että työelämän muutos on väistämätön ennemmin tai myöhemmin ja se on nyt selkeästi myös lähtenyt käyntiin ja tämän kaltaiset uutiset vain kertovat tilanteesta joka on nyt. Suosittelen lukemaan ensin linkittämäni artikkelin ja vasta sitten tämän postaukseni. Linkki artikkeliin löytyy alta. Kommentoin sitä.

Vaikka moni näistä työelämän uudistumista hakevista päämääristä vaikuttaisi toteutuvan itsensä -työllistämisen kautta juuri siinä on pahimmat ongelmat myös työtä tekevien kannalta katsottuna, ellei suhtautuminen työhön muutu milteipä radikaalisti.

Jos työn tekemisen raamit ovat edelleen esim. kokoaikaisuudessa tai työehtojen huonontamisessa työnkuvan muuttumatta, se ihan varmasti on tie yhä suurempaan eriarvoistumiseen ja työssä jaksamisen loppumiseen. Sen takia ollaan mielestäni tilanteessa, jossa pitäisi luoda ihan uusia töitä entisten rinnalle ja jotkut työt tulevat myös häviämään ajanmittaan. Tämä ajatus on tiivistetty johtopäätelmä kahden vuoden opinnoistani Ammatillisen opettajan koulutuksessa.

Nykyisin ei puhuta enää niinkään elinikäisestä oppimisesta, vaan jatkuvasti oppimisesta. Joka tuntee pedagogisia käsitteitä ymmärtää, että näillä tarkoitetaan ERI asioita. Kaikenlaisen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen nousee keskiöön, kun puhutaan jatkuvasta oppimisesta. Se vaatii kuitenkin paljon ja se vaatii nimenomaan tehdyn työn ja ammattien tunnustamista aiempaa laajemmissa konteksteissa. Siksi onkin tärkeää avata sitä tilannetta jossa ollaan nyt eri ammattien suhteen. Sitä on jonkin verran aloitettu tekemään.

Ajattelen, että itsensä työllistäjien asemaa on parannettava pikaisesti esim. perustulon avulla tai ylipäätään parantamalla itsensä työllistäjien kokonaisvaltaista työmarkkinatilannetta. Sen vuoksi uusia töitä (sekä palkka, että Freelancer että yrittäjän töitä) ja työnkuvia pitää luoda nyt. Ne tarvitsevat yhteistyötä moniosaajien verkostoissa, jota pitäisi nyt pystyä luomaan tilanne kohtaisesti, kun uusia töitä aletaan tarkastelemaan esim. lakimuutosten kautta.  Täytyy myös pitää huoli siitä, että työsuojelu ja työehtosopimukset pysyvät mukana tässä menossa.

Itsensä työllistäjien asemasta on puhuttu jo pitkään taidekentällä. Puhe on keskittynyt pitkälle asetelmaan, kun ja jos itsensä työllistäjä on yrittäjän statuksella eikä tavoittele voittoa toiminnallaan. Palkkatyöhön liittyvät seikat ovat olleet vähän vähemmän keskustelun aiheena. Olisi aika keskustella myös tästä laajemmin, koska se palkkatyö on usein pätkätyötä ja siihen liittyy kaikki ne asiat, jotka ylipäätään liittyvät pätkä – ja osa-aikatyöhön ja sen ongelmiin muutenkin yhteiskunnassa.

Freelancer pätkä – palkkatyön kuvioissa ja itsensä työllistäjänä on juuri se kenen ongelmista olisi puhuttava vielä aiempaa enemmän. Mielestäni jo ennen kuin tämä kuvio lähtee täysillä käyntiin. Freelancer taiteilijoiden työkenttä on usein kolmas sektori, mutta sen merkitys toiminnalle on laajempi kuin jossain toisessa toiminnassa jonka yhteiskunta jo nyt ajattelee olevan harrastustoimintaa tai vapaaehtoistoimintaa tai sen kaltaista lähtökohdiltaan.

Jos joku ei tiedä mikä itsensä – työllistäjä on. Se on henkilö, jonka työ sijoittuu Palkansaaja-Freelancet-Yrittäjä määritelmän sekamaastoon eli ei ole lähellekään aina vain yhtä näistä. Se on ongelma sosiaaliturvan kannalta katsottuna ja altistaa tämän kaltaista työtä tekevän alttiiksi myös vakaville uhkille, joita ei ole kyetty, ainakaan vielä, ratkaisemaan meillä eikä käsittääkseni edes muualla, maailmassa. Ammattiliitot ovat myös, empiirisen tiedon mukaan, valvoneet tai parantaneet (tähän asti ainakin) huonosti tämän ryhmän työehtoja arjessa.

Tietääkseni Alankomaissa itsensä työllistäjien ongelmat ovat tunnustettuja joillain tasolla ja niitä on yritetty ratkaista eri keinoin kuin Suomessa. Meillä niitä yritetään ratkaista juuri parhaillaan kolmannen sektorin toiminnan kautta.

Minusta tässä keskustelussa on unohdettu täysin se, että itsensä työllistäminen on jo ollut pitkään osa työelämän rakennetta, se nyt, ikään kuin ”esitellään” suurelle, sitä tuntemattomalle, ihmis- joukolle jonkinlaisena hyvänä ratkaisuna palvelujen tuotantoon ja työllistymiseen sellaisenaan motolla ”Kolmas sektori ja itsensä työllistäminen tulee ja pelastaa kun se ei tavoittele varsinaisesti voittoa.”-sloganilla varustettuna.

Asiaa tulee kuitenkin pohtia monelta kannalta.

Esim. onko se hyvä keino ratkaista työelämän uudistumistarpeita varsinkin, kun lainsäädäntö, jota tulee koko ajan lisää ei anna mitään mallia toimia käytännössä? vain raamit missä toimitaan? ja jos se on hyvä toimiva tapa niin miten olosuhteet luodaan sellaisiksi että se luo hyvinvointia ei lisää pahoinvointia?

Yhteiskunnan hallintopuolella ihan varmasti tunnistetaan kolmannen sektorin ja itsensä työllistäjien ongelmat jo entuudestaan tavalla tai toisella ja ainakin vähimmillään ymmärretään se että kolmannen sektorin hankerahoitusmaailma on hyvin epävakaata toimintaa ja että yksittäinen pätkä-palkkatyöntekijä on huonossa asemassa suhteessa muihin työntekijöihin. Pitäisi ehkä tehdä isoja rakentavia muutoksia, jotta jatkuvuutta voitaisiin edesauttaa tulevaisuudessakin.

Näin voisi ainakin päätellä. Se päätelmä pelkästään jo siksi, että uusi kulttuuripalvelujen tuotantoa koskeva laki antaa mahdollisuuden ”ikään kuin kokeilla” tätä palvelujen tuottamismallia sanakäänteissään, joista lainaan suoraan seuraavaa:

”Kunta saa valtionosuutta kulttuuritoiminnan järjestämiseen osana peruspalvelujen valtionosuutta. Lain uudistamisen yhteydessä tähän ei tullut lisäystä suhteessa kunnille annettuihin tehtäviin. Jokainen kunta määrittelee itsenäisesti kulttuuritoiminnan hallinnon, palvelusisällöt ja painotukset, laajuuden, osaamisen sekä yhteistyön tekemisen muodot ja tahot.” [2] Tämä on tietenkin luonnollista, että näin tuleekin olla, onhan kyseessä yhteinen hyvä jota kuntien tulisi tuottaa ihmisille.

Onko kuntapuolella kuitenkaan henkilöstöä, jotka osaavat tunnistaa mahdollisten kolmannen sektorin yhteistyö kumppaneiden potentiaalin, kun tämän kaltaista toimintaa ja uudelleen oraganisointia järjestetään? Tämä tulee olemaan iso kysymys, jota koskettelimme jo opettajan opinnoissakin teoreettisesti kun puhuimme yleisen strategisen opetussuunnitelman muutoksista ”opettajan muuttuva toimintaympäristö”- opintojen aikana ja sen vaikutuksista sekä yhteyksistä työelämään. Itse näen tässä asian jota tulee kehittää alusta asti suunnitelmallisesti ei vain niissä raameissa jotka on olemassa nyt.

Harvat tuntevat kolmannen sektorin toimintamallia muusta kuin harrastustoiminnan parista, kun järjestetään esim. jäsenistölle ”kaikkea kivaa yhteisen tekemisen merkeissä.” Asioiden syvällisempi ymmärtäminen yhteyksineen voi olla todellisen uudistamisen ja kouluttautumisen paikka.  Tämän takia voi ajatella, että kyseinen jargon ”kolmannen sektorin pelastavasta luonteesta” työelämän muutoksen yhteydessä on jopa vahingollista, harhaanjohtavaa ja pahimmillaan ilman minkäänlaista tarkoitustakaan oikeasti parantaa mitään esim. itsensä työllistäjien asemaa tai ammattiryhmien osaamisen hyödyntämistä yhteiskunnan käytössä.

Tämän takia se mitä jo on voi säilyä ennallaan. Asiat ovat aina joko uhka tai mahdollisuus. Itse lähtisin mieluiten asioiden mahdollisuuden-ajatuksesta ja joka on mietitty ja joka syntyy luottamuksen ilmapiirissä.

Hyvin toimivan työn kehikon luulisi olevan edellytys työn laadulle, kun työ ymmärretään kokonaisvaltaisena kehittyvänä, pitkäjänteisenä ja kehittävänä yhteiskuntaa palvelevana toiminnan muotona tuotetaan se miten vain.

Tämä nousi selkeänä asiana esille opettaja opintojen yhteydessä. Sen takia aion julkaista esseet joita kirjoitin opintojen loppu vaiheessa tämän vuoden alku puolella.

Pohditaan asioita yhdessä.

Linkkejä asiaan liittyen:

 

[1] Luettu 8.4. 2019 https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/roti-2019-automaatio-tekoaly-ja-robotiikka-havittavat-kokonaisia-ammattiryhmia-lyomattomaksi-voi-paasta-jatkuvalla-oppimisella-6762790?fbclid=IwAR3Q0KG7IIRXqsGMPAS3RGBPGf71o_1f7k5I1vmDp6AxnylZM7-elkwUBh0

 

Luettu 8.4.2019 http://www.ely-keskus.fi/web/ely/uutiset-2018/-/asset_publisher/zLV23p6BEOJa/content/dialogilla-ja-vuorovaikutuksellisella-verkostoyhteistyolla-kaakkois-suomi-kasvuun-kaakkois-suomi-?redirect=http://www.ely-keskus.fi/web/ely/uutiset-2018%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_zLV23p6BEOJa%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-8%26p_p_col_count%3D1

 

[2] Luettu 8.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2019/uusi-laki-nostaa-kunnallisen-kulttuuritoiminnan-profiilia?fbclid=IwAR1OA555SiGM2JPvKhsp2JyGQ9z8usJAzPStaSG_SFjiBvE-PTLzHv_RPgo

Päivän polttavat jutut Freelancer elämästä kolmannella sektorilla

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Asiat joista puhun voi rinnastaa mihin tahansa kolmannen sektorin toimintaan. Taidesektorilla tämä on vain vankempaa toiminnan arkea kuin muualla ja sen seuraukset ovat myös nähtävissä hyvin jo nyt. Tulevaisuudessa, yhdessä niistä ja sen skenaariossa kolmannen sektorin toiminnan voi ajatella olevan arkea kaikkialla yhteiskunnan sisällä laajassa mitassa.

Tämä teksti ei ole vielä lupaamiani esseitä aiheesta..mutta päivän mietteitä kyllä asian tiimoilta. Toivon kommentteja rakentavassa hengessä. Haluan tästä lisää näkemyksiä mikäli joku haluaa käydä keskustelua, ehkäpä jopa dialogia.

Päivän mietteitä 1.4.2019

Taiteilijat ei ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaikka taide yhdistääkin ja sitä voi yhdessä puolustaa.

Koska jaetaan niukkuuden resursseja taiteen sisällä kaikki joutuvat luopumaan jostain jo nyt. Yleensä se on ihan vain elanto ja usein se on itse taide ja sen tekeminen pitkäjänteisenä vuosia kestävänä itsestä tulevana prosessina, joka kumpuaa ”itsen” sisältä reflektoiden maailmaa tai sitten luovutaan taiteen autonomiasta ja sen tarkkailevasta luonteesta, jotta voitaisiin ”miellyttää” systeemiä, jossa eletään.

Osa taiteilijoista tiedostaa tämän täysin. Osa ei ollenkaan ja osa jotain siltä väliltä. Osa ajattelee, että täytyy oppia luovimaan ja käyttämään hyväksi tätä systeemiä. Että valtaa kannattaa tavoitella. Osa ajattelee, että nimenomaan nämä asiat tuhoavat taidetta. Moni ajattelee jotain tästä välistä. Kaikki yrittävät selvitä. Kuka mitenkin.

Tämä kuvio synnyttää ihan helposti sisällötöntä taidetta ennen pitkään tai jopa heti. Se on hinta tästä systeemistä ja aiheuttaa sen lisäksi sitä, että ihmisiä ja taiteilijoita, ajatellaan vain hyötyresursseina myös taiteen sisäisissä rakenteissa. Se taistelee syvästi taiteen henkeä vastaan. Aiheuttaa ”meetoon” kaltaisia käytäntöjä, jotka koskevat kaikkia alalle valikoituja.

Kukaan asiaa ymmärtävä ei uskalla tai halua asettua sen vallan EDUSTAJANA tai saatikka asettaa harvainvallan EDUSTAJIA tai heidän näkemyksiään kriittisen tarkastelun kohteeksi? Harvat vallassa olijat ovat osa systeemiä ja vaikutus mahdollisuudet ovat siihen suuremmat kuin perus taiteilija- freelancereillä. Monet tätä valtaa pitävät eivät itse asiassa edes edusta niitä, jotka tekevät taiteellista työtä jatkuvasti ja pitkäjänteisesti annetuissa freelancer – taiteilija- raameissa. Asiantuntijuus, silloin kun puhutaan freelancerin elämää kuormittavista tekijöistä tai niihin vaikuttamisesta saatikka helpottamisesta ja niiden objektiivisesta arvioinnista asettuu tässä suhteessa heti kysymyksen alle.

Harvat vallassa olijat tekevät kuitenkin päätöksiään kolmannella sektorilla omien näkemystensä ja tietojensa pohjalta ilman hyvin toimivaa raamitusta tai yhteistä hyvää tavoittelevaa valvontaa tai ohjausjärjestelmää. Harvat vallassa olijat myös taistelevat, joskus hyvinkin epäterveillä tavoilla, vallastaan. Taiteellista työtä tekevät freelancer -taiteilijat sijoittuvat valitettavasti ja todella usein hyötyresursseiksi tässä systeemissä. Se tekee asiasta vielä mutkikkaamman. Monimutkainen kuvio.

Pelko (joka on todellinen) omasta asemasta on suuri sektorin sisällä. Pelko kuitenkin tuhoaa luovuutta ja/ tai miellyttämisen halu vie voiton tiedostamatta ja joskus tietoisesti. On siis luonnollisesti helpompi sulkea silmät ja toivoa parasta ja luottaa systeemiin sekä tarrata kiinni siihen mitä on ja jonka jo tuntee.

Mä kovasti epäilen, että tie on nyt kuljettu jo loppuun.

Sitä on väännetty asiana positiiviseksi, jos millä keinoilla niin kauan, kun muistan.

Minut se on saanut sitoutumaan yhä syvemmin omaan tekemiseen. En ole ainoa onneksi. Ajattelen että taiteen ytimessä on itse taiteen tekeminen ei sen ympyrät.

Toiset luovuttavat ja toiset lähtevät mukaan hyväksyen sen hinnan osa tiedostaen osa ei niin tietoisena. Siksi taiteen joutuu valitsemaan aina vain tiukemmin, kun aikaa kuluu.

 

Tämän yllä kuvailemani perusajatuksen voi yhdistää myös kaikkialle missä käytetään valtaa joissain raameissa. Luonnollisesti ne asiat mistä mikäkin johtuu tai mitä siitä seuraa vaihtelevat vallankonteksteissa ja panokset ja tuotto ovat myös eriä eri raameissa.

 

Tiivistelmä / 10 esseen sarja(Itse)reflektio opettajuuteen, kuvataiteilijuuteen ja sen murrokseen ammatillisesta näkökulmasta

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Tiivistelmä:

Opettajakoulutuksessa ja tulevaisuuden oppimisessa kyky reflektoida on tärkeässä asemassa, mikäli ihmistä halutaan yhteiskuntaan osallistuvia ja aktiivisia ihmisiä. Reflektiivisiä taitoja harjoitellaan nykyisin jo koulutuksen perusasteilla. Se kehittyy aikuisena monissa ympäristöissä ja on siksi erilaista erilaisilla ihmisillä. Keskityn tässä esseiden sarjassa kuvataiteilijantyöhön ja sen ammatilliseen viitekehykseen sekä sen rinnastamiseen kuvataidepedagogien/kuvataideopettajan työhön. Kirjoitukseni koskettelee muuttuvaa opetustyön maailmaa suhteessa kuvataitelijan työn luonteeseen.

Yhteiskunnan tasolla opettamista voi ajatella monella tavalla. Tässä ajassa on täysin selvää, että yhteiskunnan yksi tavoite on tällä hetkellä muuttaa palvelujen tuottamisen rakennetta ja suunta on siirtää palvelujen tuotantoa joko yksityiselle tai kolmannelle sektorille opetuspalvelujen tuottamisessa.

Opettajan työn luonne on muuttumassa sen vuoksi. Sen luonteen muuttumisessa piilevät myös tämän opettamisen tuottamisen – näkökulman muutoksen aiheuttamat riskit. Opettajan ammattitaidon voi nähdä tulevaisuudessa kehittyvän perusopetustyön kautta alan erityisomaamista vaativan opetussuunnitelmatyön osaajaksi. Nykyisessä opetusmaailmassa opettaja tai se, joka opettaa on selkeästi uran alkuvaiheessa valmentajan roolissa perusopetustyössä tuntiohjauksen ja sen suunnittelun tasolla. Vaikuttaa sille, että tätä opetuksen tasoa tarjoillaan nyt kuvataiteilijoille ja myös muille alojen ammattilaisille ja asiantuntijoille. Tämä on iso muutos nykyiseen verrattuna. Sen voi nähdä sekä mahdollisuutena että uhkana. Sen voi nähdä myös uutta tuovana muutoksena tai entisen toistona jo nyt ennen kuin varsinaista muutosta on edes tapahtunut.

Käsittelen näissä esseissäni mm. näitä asioita ja toivonkin tämän sarjan olevan keskustelun avaus.

Olen itse toiminut kuvataiteilijana vuodesta 2001 lähtien ja opettanut samanaikaisesti tuntiopetustehtävissä urani alusta asti. Olen myös toiminut taidekentällä  taideyhdistystoiminnassa monissa eri rooleissa aina yhdistyksen rivijäsenestä yhdistyksen puheenjohtajaksi asti ja monissa muissa tehtävissä vuosien varrella.

Minulle on herännyt viimeisten vuosien aikana syvä huoli alasta ja haluaisin että taiteilijan työstä keskusteltaisiin laajemmin ja vielä entistä enemmän. Sen perustavana voimana on yhdistystoiminta ja sen erilaiset kuviot jotka vaikuttavat laajasti ihan tavallisten taiteilijoiden arkeen.

Alasta voi myös ”ottaa oppia” mikäli Suomessa yhä useammin halutaan käyttää kolmatta sektoria palvelujen tuottajina yhteiskunnan tuottamien palveluiden rinnalla.

Alalla on olemassa vankka kokemus siitä, mitä kolmas sektori on ja miten se vaikuttaa siellä toimiviin käytännössä. Sen voisi rinnastaa johonkin tulevaisuuden visioon ja ennustukseen jossa kolmannen sektorin toimintamalli olisi yleistä arkea laajassa mitassa yhteiskunnan palveluiden tuottajan roolissa. Toimintamallit näissä rooleissa luovat voimakkaasti sitä käytäntöä jossa eletään, kuten jo saimme kokea vanhusten palveluiden yhteydessä ihan äskettäin kun niistä nousi kohu. Käytännössä oli kyse siitä, että voiko ja pitääkö ja missä määrin voiton tavoittelun -päämäärä ohjaa toimintamalleja palvelujen tuotannossa.

Julkaisen aiheesta 10 esseen sarjan täällä blogissani. Tässä tämän sarja aloitus sen tiivistelmän muodossa.

 

Muualla aiheesta:

Luettu 25.3.2019  https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2019/uusi-laki-nostaa-kunnallisen-kulttuuritoiminnan-profiilia?fbclid=IwAR1OA555SiGM2JPvKhsp2JyGQ9z8usJAzPStaSG_SFjiBvE-PTLzHv_RPgo

 

 

 

 

NINO NO: KUKA SINÄ OLET

Kirjoitettu kirjoittaja &s

 

 

Taidebunkkerissa 3 – 27.4.2018

Siitolankatu 2

55100 Imatra

ma-pe 10-16.00

 

Kuka sinä olet

 

Taidebunkkerissa on esillä NINO NO:n teoskokonaisuus joka tuntuu kommentoivan aikamme ajattelua ja olemistakin jopa.

Näyttelyssä on useita erilaisia viittauksia eri suuntiin. Jokaisesta näistä voisi puhua Nino No:n teosten ääressä pitkiäkin analyyttisiä keskusteluja. Se olisi keskustelua teoksen ympärillä.

Yksi nykytaiteen keinoista ilmaista jotain.

Teokset ja näyttely viittaavat sekä psykologiaan, taidehistoriaan ja jopa Graffititaiteen Tageihin sisällöllisesti.

Bunkkerin sisääntulossa riippuu katosta selkeä viittaus taidehistoriaan ja maalaukseen.

Vieressä Tagejä seinässä.

Jonka jälkeen avautuvat Rorschachin musteläiskätestiin kohdistuvat viittaukset eli musteläikkätesti, joka on taltioituna kankaille ja papereille. Osa läikistä on imitoitu ja osa itse keksittyjä tulkintoja alkuperäisistä läikistä.

Musteläikkä on puhekielinen nimi kliinisen psykologian tutkimusmenetelmälle, jota voidaan käyttää havaintokognitiivisena tutkimusvälineenä. Rorschach-testi ei ole assosiaatiotesti, eikä sillä tutkita henkilön luovuutta. Testin käyttäjät käyttävät menetelmää persoonallisuuden tutkimuksen välineenä, usein yhdessä muiden tutkimusmenetelmien kanssa. Testin sanotaan antavan laajimmillaan kuvan persoonallisuuden piirteistä, muun muassa ajatusmalleista, emootioista, hallintakeinoista ja reagointityyleistä, kontrollikapasiteetista ja stressinsietokyvystä, minäkäsityksestä ja vuorovaikutussuhteista sekä informaation prosessoinnista (10.4. 2018 https://fi.wikipedia.org/wiki/Rorschachin_mustel%C3%A4isk%C3%A4testi).

Näyttelyssä on myös viittaus Abstraktiin taiteeseen. Se pelkistää ja tyylittelee kuvattavaa kohdetta kullekin aikakaudelle ja kulttuurille ominaisten esteettisten normien mukaan siten, että muotojen ja värien avulla korostuvat aiheen yhteiset ja yleispätevät piirteet. Abstrakti taide käyttää hyväkseen ihmisen visuaalista kokemuspiiriä mutta ei luo illuusiota todellisuudesta. Kirjoitus, hieroglyfit, kalligrafia perustuvat abstrahointiin, jossa esittävä aines on kokonaan hävinnyt. Kuvioiden symbolinen merkitys perustuu sovittuihin sääntöihin. Abstraktilla taiteella voi olla myös puhtaasti dekoratiivinen tai maagis-rituaalinen merkitys (ornamentiikka, uskontoon liittyvät symbolit) (10.4.2018 http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/taiteilijatverkossa/pelvo/abstrakti).

Voi myös ajatella, että tarkoitus on viitata abstraktiin expressionismiin. Abstraktin ekspressionismin taiteilijoiden yhteisenä nimittäjänä toimi taiteen tekemisen mentaliteetti, jossa vastustettiin perinteisiä tyylejä ja ennalta suunniteltua teknistä suoritusta. Itseilmaisussa pyrittiin spontaanisuuteen ja vaistonvaraisuuteen sekä taiteilijan havainnon ja tunnetilojen yhdistämiseen kuvallisin keinoin (10.4.2018 https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/taidehistorian-aikajana/nykytaide/abstrakti%20ekspressionismi).

Graffiti on kirjoitus tai maalaus, joita on tehty kautta aikojen erilaisilla sopivilla piirtimillä, nykyisin yleensä tussilla tai spraymaalilla. Graffiti voi olla usean neliömetrin kokoinen maalaus tai esimerkiksi vessan seinään tehty pieni kirjoitus, joita slangissa yleisimmin kutsutaan ”tägeiksi”. Sana graffiti on johdos italian verbistä graffiare ’raaputtaa’, joka edelleen on laina kreikan verbistä γραφειν (graphein) ’kirjoittaa’. Usein graffiti tehdään ilman lupaa, mutta joissakin kaupungeissa on myös laillisia graffitin maalauspaikkoja. Esimerkiksi joissakin paikoissa voi ”tilata” graffitin oman talonsa seinälle. Maalaaja on sitten ammattilainen. Asenteet graffiteja kohtaan vaihtelevat: Jotkut kannattavat ankaraa nollatoleranssia, toisten mielestä graffitit ovat osa urbaania kulttuuria. Graffitien ja tägien tekeminen ilman lupaa on laitonta useimmissa maissa, myös Suomessa. (10.4.2018 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/25/graffiteja-20-000-vuoden-takaa).

 

Ja nyt varsinaiseen omaan osuuteni. Lainasin tarkoituksella melkein kaiken tekstin. En oikeastaan kirjoittanut juuri mitään.Näin myös hyvin vähän vaivaa lähteiden etsimisessä. Annan vain lähteiden puhua ja lukija vetää siitä omat johtopäätöksensä.

Tässä taidenäyttelyssä, jonka kävin katsomassa, tuntui olevan sama meininki kuin tässäkin juuri lukemassasi tekstissä.  Mitä ajattelet siitä? Olisiko pitänyt pohtia pidemmälle? Vai riittääkö tämä?

Vaikka periaatteessa näyttelyssä onkin kaikki ne elementit, joita nykyisin käytetään, se tuntui kovin tutulle. Käytetyt viittaukset näihin erilaisiin taiteen lähteisiin, joita nykypäivänä käytetään runsaasti, olivat näyttelyssä todella selkeät.

Teokset tuntuivat siksi kovin muiden ajatuksille. Ehkäpä jopa niin, että ne eivät anna katsojalle tilaa tuntea, kokea tai edes …ajatella.

 

Aivan kuin joka asialle olisi selitys tai ainakin se pitäisi olla.

Ehkä onkin.

Ehkä ei.

Ehkä aikamme on sellainen?

Jään silti kaipaamaan aitoa taiteilijan läsnä olemisen fiilista näyttelyyn.