Tämän hetken vaihe

Tässä alla yksi tänään kirjoittamani kommentti erään paikallispolitiikon Facejulkaisuun. En varmaan ole kertonut, että asun täällä Etelä-Karjalassa aivan rajan tuntumassa Imatralla.

Pohdin, että pitäisikö yrittää vedota avoimella kirjeellä rauhan puolesta.

Keskiviikko heinäkuussa 2022

”Mun mielestä Suomen ei pidä osallistua sotaan, vaan rakentaa rauhaa tai olisi pitänyt olla neutraali.

Meinaatko, että sota mitä käydään Ukrainassa on ainoa sota maailmassa?

Miksi emme osallistu niihin kaikkiin? Jos kerta asevienti estää sodan?

Sota on kaikkialla ihan yhtä hirvittävä asia ja katastrofi sekä inhimillisesti, että luonnon kannalta.

Sota ylipäätään on turha ja vahingoittava.

Ne pitää saada loppumaan.

Olen pasifisti.

En kannata sotaa missään päin maailmaa. Tätä on sitten ihan turha yrittää vääntää miksikään lapsenmurhien hyväksymiseksi, minä en hyväksy niitä, enkä sotaa missään päin maailmaa.

Päättäjät rakentavat tällä hetkellä sotaa vaikka heidän tulisi tehdä kaikkensa rauhan puolesta koko maailmassa.

Tämä rajaliikenteen aukipitäminen on ainoa rauhanteko minkä olen toistaiseksi nähnyt.

Niin kauan kun puheyhteys tai jokin inhimillinen kontakti säilyy tavallisten ihmisten välillä niin kauan pidämme sodan loitolla.

Kyllä minustakin tuntui pahalle se, että Sunnuntaina Prismassa ainakin joka toinen puhui Venäjää. Mutta se ei ole noiden ihmisten vika, että valtio tekee päättäjien toimesta tuhoavia päätöksiä. Eikä se ole heidän vika, että minut on päättäjien taholta peloteltu kavahtamaan heitä.

Tässä alkaa olla vaikeaa olla arjessa objektiivinen päättäjien toiminnan takia.

Kun objektiivisyys katoaa siitä on nyrkinheilautus tappeluun.

Kun emme erota ihmistä kaiken keskeltä ei ole enää kuin millin verran sotaan matkaa ja kun emme anna sille ihmiselle tilaa hengittää sota on jo pedattu.

Emme myöskään auta ketään uhraamalla itsemme.

Emme pysty auttamaan jos olemme heikkoja.

Vahvuuteen ja vastuuseen kuuluu terve itsesuojeluvaisto.

Se, että Venäläisiä tuntuu oudolle nähdä täällä arjessamme kertoo meille, että ollaan vielä ihmisiä eikä vielä ole ylitetty vihan rajaa jolloin toisen ihmisen  epäinhimillistäminen alkaa arjessa.

Hyvä, että tuntuu oudolle ja jopa pahalle nähdä heitä täällä iloisina/ vapautuneina kaupan ostoshyllyjen keskellä lapsineen.

Hyvä, että ylipäätään tuntuu missään ja hyvä että JOS se tunne ei ole viha.

Ei muuta sanottavaa.”

Näin kirjoitin tänään. Pelkään, että saan tästä pelkää haukkumista, mutta en oikeastaan voi olla täysin hiljaa sanallisestikkaan.

Teen tässä samaan aikaan  teosta, josta itselläni tulee mieleen Kreikassa  Ateenassa olevat pienet pyhätöt, joita on pystytetty teiden varsiin paikoille jonne on kuollut paljon ihmisiä auto-onnettomuuksien seurauksena. Niissä voi olla mm. kukkia ja kehystettyjä kuvia kuolleista ihmisistä, joita muistellaan.

Ihmiset voivat käydä suremassa siellä kuolleita. Teosnimi voisi olla ehkä ”Pyhättö” tai ”Pyhät”. En vielä tiedä.

Elämä ja teoria

Olen ehkä sitä mieltä etten koskaan sitoudu mihinkään maailmaan liittyvään, en edes filosofiaan teoreettosena ohjenuorana. Mikään ei ole aukotonta ja filosofiallekkin on aina vastavoimansa, joten ainoa pysyvä siinäkin on se, että harhailemme täällä osatotuuksien maailmassa loputtomasti.