Imatran taidemuseo LUOKKAKUVA 22.9 -14.10.2017

Imatran taidemuoseolla on esille 20- vuotta sitten, silloisesta Imatran Taideoppilaitoksesta, valmistuneiden entisten opiskelutovereiden yhteisnäyttely.

Näyttely on kokonaisuutena hyvä ja ehyt kokonaisuus, jonka teokset ovat ensisilmäyksellä hyvin tehtyjä, hioutuneita, mutta ei liian hiottuja taideteoksia.

Näyttelyn ripustus on erinomainen ja se tuokin paljon esille teosten taiteellisia sisältöjä. Ripustuksen takia tulee miettineeksi myös sitä miten paljon sillä voikaan nostaa asioita esille katsojalle pohdittavaksi.

Näyttely avautuu alussa (ja viimeiseksi) taiteilijan  mielen sisällöistä ja vapaasta tajunnanvirrasta ja päättyy käsityön sekä käsillä tekemisen tematiikan pohtimiseen taideteoksen sisältönä.

Toki näyttelyssä on paljon muitakin viittauksia ja näkökulmia.

Näyttelyssä on myös esillä monenlaisia erilaisia tekniikoita ja tapoja nähdä, tehdä  sekä kokea taidetta.

Anna Reetta Pehkosen pastellimaalaus Ce`st mon Giverny a´moi 1-9 tuntuu viittaavan musiikkin tai sinfoniaan. Teos on sikäli kiinnostava että se on tehty muunlaiselle pohjalle kuin pastellimaalaukset yleensä on totuttu näkemään. Siinä tunnutaan vihjaavan jotenkin maalauksen ja pastellimaalauksen samankaltaisuudesta. Jouni Viljakaisen työt edustavat tässä näyttelyssä ääripäätä. Ääripäätä, jossa teokset tuntuvat syntyvän tajunnanvirran synnyttämien impulssien mukaisina, eikä niinkään vakaasti harkittujen vetojen vuoksi.   Jälki on jopa ornamenttaalista ja toistuvaa teos toisensa jälkeen. Kevyttä ja ilmavaa jälkeä. Mitä kaikkea tajunnan virrasta voikaan ilmestyä eteemme. Antti Hämäläisen videoinstallaatio ja video kappaleeseen on hypnoottinen ja paljon mielikuvia herättävä teoskokonaisuus. Hämäläinen on asettanut kuvataiteen kenttään teoksen joka lähtee musiikista. Nykyisin eri taiteen lajit sekoittuvat sulassa sovussa keskenään kokonaisuudeksi. Arto Nurron käsitteelliset maalaukset vaativat aikaa avautuakseen katsojalle. Niissä on hienoa materiaalin kokeilua(kin) mutta myös vihjeita katsojalle materiaalivalintojen ja teosten nimien kautta. Anne Tammisen pigmenttivedokset tuntuvat ottavan kantaa kaikkein voimakkaimmin itsenäisinä teoksina vaikka ne eivät olekkaan näyttelyn kaikkein näkyvimmät teokset ensi silmäyksellä. Niillä on suorastaa poliittinen agenda. Elina Olllikaisen teos on käsitteellinen taideteos jossa taiteilija on asettanut, jonkin toisen henkilön tekemän käsityön keskiöön omassa taideteoksessaan. Teos onkin kunnianosoitus käsityöntekijälle mutta samalla se myös tuntuu kunnioittavan käsityöperinnettä.

Näyttely tuntuu ensisilmäyksellä ja toisellakin silmäyksellä olevan ripustuksellisesti rakennettu kokonaisuus, jossa eri taiteilijoiden teokset kokonaisuutena puhuvat eri kieltä kuin yksittäisten teosten tekijät tuntuvat teoksillaan puhuvan itsenäisesti.

Teoksista on löydettävissä elementtejä jota ikään kuin viittaavat toisiinsa esim. Heidi Vasaran ja Elina Ollikaisen ristipistoa muistuttavat jäljet, jotka sulavasti  siirtyvät Merja Salonen Di Giorion abstrakteihin sekatekniikalla tehtyihin maalauksiin, joissa jälki antaa viitteitä matkasta, joka melkein päättyy näyttelyssä RiikkaViininkanojan öljyvärimaalauksiin, jotka muistuttavat selkeästi seinävaatteita kaikessa pelkistetyssä abstraktiudessaan. Näyttelyn päättää kuitenkin selkeät värin pohdinnat, joita Johanna Pihlajaamaa on viivasyövyttänyt ja telannut kuparille.

Loppujen lopuksi syntyy mielikuva, että yksikään näyttelyn teos ei nouse erikseen esille eikä yksikään ole varjossa. Ne synnyttävät harmonisen kokonaisuuden eri tekijöiden lähtökohdista huolimatta tai juuri niiden takia. 

Näyttelyn taiteilijat ovat:

Anna Reetta Pehkonen

Jouni Viljakainen

Antti Hämäläinen

Arto Nurro

Anne Tamminen

Elina Ollikainen

Hannu Kanto

Heidi Vasara

Merja Salonen Di Giorgio

Johanna Pihlajamaa ja

Riikka Viinikanoja

 

 

 

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “Imatran taidemuseo LUOKKAKUVA 22.9 -14.10.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *