Taidekenttä, yhdistysmuoto ja väärinymmärretty vastuu
Taide- ja kulttuurikentällä yhdistysmuoto on poikkeuksellisen yleinen. Tämä ei johdu sattumasta eikä hallinnollisesta mukavuudesta, vaan siitä, että taiteellinen toiminta on luonteeltaan epävarmaa, kokeilevaa ja usein taloudellisesti ennakoimatonta. Yhdistys tarjoaa tälle toiminnalle suojarakenteen.
Ongelma syntyy silloin, kun yhdistystoimintaa arvioidaan väärän vastuumallin kautta. Taidekentällä puhe vastuusta, vallasta ja rahoituksesta lainaa usein kieltä yritystoiminnasta tai institutionaalisista organisaatioista, vaikka juridinen todellisuus on toinen.
Yhdistyksen luottamushenkilöt eivät ole työntekijöitä eivätkä toimi yrittäjäriskillä. He eivät vastaa henkilökohtaisesti hankkeiden taloudellisesta onnistumisesta eivätkä toimi rahoittajien edustajina, vaan yhdistyksen sääntöjen ja lain puitteissa.
Kun taiteilijoille tai hallitustoimijoille syntyy käsitys, että he ovat henkilökohtaisessa vastuussa esimerkiksi rahoituspäätöksistä, apurahojen ehdoista tai projektien lopputuloksista, seurauksena on helposti ylivastuullistuminen. Tämä näkyy pelkona, vetäytymisenä ja haluttomuutena osallistua luottamustehtäviin.
Erityisen ongelmallista tämä on taiteen kentällä, jossa toiminta perustuu usein vapaaehtoisuuteen, resurssit ovat niukat ja rahoitus on ehdollista sekä ulkoapäin ohjattua. Yhdistysmuoto ei ole keino paeta vastuuta, vaan keino rajata vastuu oikealle tasolle. Se mahdollistaa toiminnan ilman, että yksittäiset taiteilijat joutuvat kantamaan institutionaalista tai taloudellista riskiä omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan.
Kun yhdistystoiminnan oikeudelliset rajat hämärtyvät puheessa, syntyy moraalinen paine, joka ei perustu lakiin vaan virheellisiin analogioihin. Tämä paine kohdistuu usein juuri niihin, joilla on vähiten valtaa mutta eniten sitoutumista: taiteilijoihin ja vapaaehtoisiin toimijoihin.
Tässä kohtaa on olennaista huomata, ettei kyse ole yksittäisistä väärinkäsityksistä. Sama ilmiö toistuu lähes aina silloin, kun yhdistyksissä tapahtuu virheitä tai kaikki ei onnistu suunnitellusti. Kun toiminta sujuu, vastuurakenteita ei juuri kyseenalaisteta. Vasta epäonnistumisen hetkellä syntyy tarve etsiä henkilökohtaisia syyllisiä ja soveltaa vastuumalleja, jotka eivät kuulu yhdistystoimintaan.
Tämä kertoo rakenteellisesta ongelmasta: yhdistysmuotoa arvioidaan jälkikäteen mittareilla, joilla sitä ei ole koskaan tarkoitettu toimimaan.
Yhdistystoiminnan vastuu eri maissa: Suomi, Saksa ja Yhdysvallat
Yhdistystoimintaan liittyvät vastuut ja odotukset eivät ole universaaleja. Ne rakentuvat oikeudellisesta järjestelmästä, poliittisesta kulttuurista ja siitä, millaisena kansalaisen ja instituution välinen suhde ymmärretään.
Suomessa yhdistys on ennen kaikkea vapaan kansalaistoiminnan suojarakennelma. Yhdistys on itsenäinen oikeushenkilö, ja vastuu kohdistuu lähtökohtaisesti yhdistykseen, ei sen luottamushenkilöihin. Henkilökohtainen vastuu syntyy vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten tahallisessa lainvastaisessa toiminnassa tai omiin nimiin tehdyissä sitoumuksissa.
Saksassa yhdistystoiminta on juridisesti täsmällisemmin säädeltyä. Hallituksen jäsenillä on selkeä huolellisuusvelvoite ja vastuu lakien ja sääntöjen noudattamisesta. Henkilökohtainen vastuu voi laajentua törkeän huolimattomuuden tai sääntörikkomusten yhteydessä, mutta lähtökohtaisesti yksittäisen toimijan omaisuus on suojattu. Saksalainen malli asettuu suomalaisen ja yhdysvaltalaisen mallin väliin.
Yhdysvalloissa nonprofit-organisaatiot toimivat lähempänä yrityksiä kuin kansalaisyhdistyksiä. Hallituksilla on laajat fidusiaariset velvollisuudet, ja henkilökohtainen vastuu on todellinen mahdollisuus. Oikeusjutut, vakuutukset ja aktiivinen riskienhallinta ovat olennainen osa järjestelmää.
Kun suomalaisesta yhdistystoiminnasta puhutaan ikään kuin se toimisi saksalaisen tai yhdysvaltalaisen vastuumallin mukaan, syntyy vääristyneitä odotuksia. Tämä johtaa perusteettomaan syyllistämiseen ja pelkoon — erityisesti taidekentällä.
Yhdistystoiminnan vastuu ei ole moraalinen kysymys vaan oikeudellinen ja kulttuurinen rakenne. Kun nämä rakenteet sekoitetaan, kadotetaan ymmärrys siitä, mitä yhdistykseltä ja sen luottamushenkilöiltä voidaan kohtuudella edellyttää.