Haluan täsmentää jotakin olennaista.
Se, että erotan toisistaan materiaalit, menetelmät, välineet ja tekniikat, ei tarkoita pyrkimystä varmuuteen tai suljettuun järjestelmään. Tämä erottelukyky on syntynyt pitkän tekemisen kautta — se ei ole lukinnut minua toistoon. Materiaalien tunteminen ei tarkoita sitä, että tietäisin ennalta, mitä niistä syntyy. Se tarkoittaa uskallusta astua tilanteisiin, joissa kaikkea ei vielä tiedetä.
Olen tietoisesti valinnut epävarmuuden. Epävarmuus ei ole puute, vaan tila, joka syntyy juuri materiaalin ja tekemisen väliin. Se on sidoksissa maalaustaiteeseen — ja laajemmin taiteeseen — tavalla, josta en halua luopua. Materiaali vastustaa, yllättää ja pakottaa kuuntelemaan. Värit, pinnat ja muodot vaikuttavat minuun suoraan. Valitsen ne työskentelyssäni intuition perusteella, ja ne toimivat kuin karkkeina, jotka houkuttelevat ja viipyvät kehossa.
Näen, että osa pitkään työskennelleistä taiteilijoista valitsee varmuuden, tunnistettavan toiston ja hallitut muodot. Minä en ole valinnut sitä polkua. En halua jäädä omien teosteni monumentiksi. Haluan pysyä liikkeessä, keskeneräisenä, etsivänä. Tekemiseni on fyysistä: se tuottaa konkreettisia teoksia, jotka jäävät maailmaan, mutta lopputulos ei ole ennalta määrätty. Juuri se, että teos jää, antaa epävarmuudelle merkityksen.
En pyri täydelliseen tietoon. Etsin tilaa, jossa kaikkea ei vielä tiedetä — ja jossa materiaali saa vastata takaisin.